Pyry ja S-Kiekko iskevät yhteen Nokialla

Share |
17.11.2018

_C3A7992B.jpg
Aleksi Niemi (11) iski viime pelissä hurjat tehot - viisi maalia (Kuva Harri Hedman)

Keskiviikkona maalihanat kunnolla auki saanut Pyry esiintyy tänään lauantaina kotiluolassaan, kun Seinäjoen S-Kiekko saapuu Nokialle. Ottelu alkaa klo 17, ja on nähtävissä totutusti myös Ruutu+-palvelussa.

Pyryn vire on ollut parantumaan päin, kun joukkue on voittanut kaksi edellisestä kolmesta ottelustaan. Viimeksi keskiviikkona kaatui Haukat Järvenpäässä maalein 10-3. Kyseisessä ottelussa jopa yhdeksän nokialaispelaajaa teki vähintään kaksi tehopistettä, ja muun muassa Aleksi Niemi iski hurjat viisi maalia.

Vierasjoukkue S-Kiekko on edellisestä kuudesta ottelusta hävinnyt viisi. Mukaan mahtuu lokakuussa 2-10-lukemin tullut tappio Pyrylle Seinäjoelle. Viime viikonloppuna seinäjokiset voittivat ensin Haukat kotonaan kolmannen erän nousulla maalein 4-3, jonka jälkeen kärsivät 2-5-tappion Kajaanissa Hokille.

Sarjataulukossa nokialaiset ovat sijalla kahdeksan 31 pisteellä. Sarjakärki Hokki on yhdeksän pisteen päässä yhtä monta peliä pelanneena. S-Kiekko löytyy sijalta kolmetoista, heidän kerättyään 13 pistettä 15 otteluun.

Pyry esiintyy tänään seuraavanlaisella kokoonpanolla!

kokoonpanoS-Kiekko.jpg
21.05.2019Suomi-sarjan pelaamistapa päätetty - Näin pelataan kaudella 2019-20
17.05.2019Pyrylle Suomi-sarjan lisenssi 2019-2020
16.04.2019Karppinen ei jatka Pyryssä
07.04.2019A-nuorten tryout käynnistää uuden kiekkokauden
29.03.2019Suomi-sarjan 2018-2019 parhaat valittu
10.03.2019FPS voitti viidennen ottelun ja jännityksentäyteisen sarjan ? Pyryn kausi sai surullisen päätöksen
09.03.2019Pyryn ja FPS:n välinen sarja saa arvoisensa päätöksen tänään Nokialla
08.03.2019FPS siirsi ratkaisun väkisin lauantain ratkaisevaan viidenteen otteluun
07.03.2019Pyryllä tänään mahdollisuus viedä sarja nimiinsä
06.03.2019Periksiantamaton Pyry voittoon värikkäässä ottelussa

Siirry arkistoon »