Pyry taisteli ja voitti

Share |
30.09.2018

TAISTELU.jpg
Taistelu kiekosta oli kovaa vääntöä

Sunnuntai-iltapäivän ratoksi oli tarjolla Suomi-sarjaa, kun Pyry sai vieraakseen D-Kiekon Jyväskylästä. Tasainen kamppailu meni lopulta kotijoukkueen nimiin maalein 5-2. Pyryltä mainittakoon tehot 0+3 tehnyt Aleksi Niemi ja 42 torjuntaa ottanut maalivahti Wille Mattila.

MATTILA.jpg
Wille Mattila oli ottelussa mies paikallaan 

Pyryltä terävä alku

Pyry sai otteluun parhaan mahdollisen alun, kun kolmen minuutin pelin jälkeen nokialaiset siirtyivät johtoon. Juha Korkeamäki ja Aleksi Niemi tarjoilivat kiekon maalin eteen Alex Olkinuoralle, jonka tarkka laukaus painui maalin kattoon.

Pyryn johtoasema kesti viisi minuuttia, kunnes Ville Hakalan laukaus sujahti ohi Wille Mattilan. Tämän jälkeen erässä nähtiin kolme jäähyä, kaksi D-Kiekolle ja yksi Pyrylle, joiden aikana jyväskyläläiset siirtyivät alivoimamaalilla johtoon Valtteri Tiaisen toimiessa maalintekijänä läpiajosta.

Ensimmäisessä erässä Mattila torjui maalillaan 11 kertaa ja Manu Lähteenmäki toisessa päässä kymmenen kertaa. Erän aikana Pyryn Topi Salmela sai kiekon kasvoihinsa eikä palannut enää ottelun aikana kaukaloon. Tietojemme mukaan vamma ei kuitenkaan ole
vakava.

VIINA.jpg
Miika Viinamäki toi Pyryn tasoihin toisessa erässä

Pyry tasoihin ja johtoon

Toisen erän alussa molemmat joukkueet kuluttivat jäähypenkkiä kertaalleen. Pyryn ylivoiman loppumisesta ehti kulua vain sekunti, kun Miika Viinamäki laittoi kiekon maaliin ja tasoitti ottelun. Syöttöpisteille pääsivät Henri Sandvik ja Aleksi Niemi.

Vain 28 sekuntia myöhemmin Joe Satrianin Crowd Chant soi jälleen Pyryn maalin merkiksi. Tomi Wileniuksen hienosta esityöstä, joukkueen kapteeni Ossi Pellinen pääsi laukomaan kiekon maaliin B-pisteen kaarelta. Viimeksi Ossi teki maalin Pyryn paidassa vuonna 2002 ja heti perään tässä ottelussa.

Pyryn johto säilyi yhdestä alivoimasta huolimatta toiselle erätauolle asti. Toisessa erässä Wille Mattila torjui 16 ja Manu Lähteenmäki yhdeksän laukausta.

OSSI.jpg
Ossi Pellisen 3-2 maali jäi ottelun voittomaaliksi


Kolme pistettä jäi Nokialle

D-Kiekko otti pelin hallinnan kolmannessa erässä ja Pyry turvautui aikalisään erän neljännellä peliminuutilla. Pyry tarjosi vierailleen myös kaksi ylivoimamahdollisuutta, mutta maalia Mattilan selän taakse ei syntynyt.

Lopullinen ratkaisu tuli, kun ylivoimalla Niklas Lehtimäki murtautui laidaltaan ohi jyväskyläläispuolustuksen ja laukoi kiekon tarkasti ohi Lähteenmäen.  Syöttöpiste 4-2-maaliin merkattiin Jere Marjamäelle.

Vielä D-Kiekko vaihtoi maalivahdin kuudenteen kenttäpelaajaan, mutta se kostautui, kun Niemen ja Korkeamäen syötöistä Henri Sandvik pääsi laukomaan loppulukemat taululle. Kolmannessa erässä Mattila torjui 15 kertaa ja Lähteenmäki11 kertaa. Yhteensä torjuntoja Lähteenmäelle kertyi 30 kappaletta.

Perjantaina jatketaan

Pyryn ottelut jatkuvat ensi perjantaina, kun Kaarinan HC Indians saapuu Nokialle. Ottelu alkaa klo 18.30. Seuraavaksi Pyry matkaa sunnuntaina Hollolaan, jossa klo 17 vastaan asettuu HC Giants.

Kuvat Harri Hedman

14.10.2018Pyry kaatoi hallitsevan mestarin
14.10.2018Kestomenestyjät kohtaavat Nokialla
13.10.2018Tehokas Hunters kaatoi tuhlailevan Pyryn
13.10.2018Viikonlopun ensimmäinen ottelu tänään Porvoossa
13.10.2018Pyrylle vahvistus puolustukseen
07.10.2018Pyryn maali pysyi varjeltuna koko viikonlopun
07.10.2018Pyryn ensivierailu Hollolassa
06.10.2018Mikael Saarelle nollapeli HCIK:n kustannuksella
04.10.2018Pyry tavoittelee neljättä perättäistä voittoa
30.09.2018Pyry taisteli ja voitti

Siirry arkistoon »