Runkosarjan voitto jälleen Pyryn nimiin

19.02.2024

19.2.24_500.jpg
Valtteri Mäkiviinikka 3+1


Pyry tarvitsi kaksi pistettä menneen viikonlopun kahdesta ottelusta, jotta runkosarjan voitto varmistuisi jo toiseksi viimeisellä peliviikolla. Viikonlopun saldo täydet kuusi pistettä ei siis jättänyt mitään sattuman varaan.

Ensin lauantaina Pyry kohtasi ilmaisottelussa Savonlinnan Pallokerhon. Väkeä olikin saapunut mukavasti paikalle ja tunnelma oli yksi kauden parhaista. Pelikin oli varmasti yleisöön menevä, kun jo avauserä enteili maalirikasta iltaa päättyen 2-2.

SaPKo karkasi jälleen johtoon toisen erän alussa mutta isännät tasoittivat ja illan kolmannella ylivoimamaalillaan ottivat johtoaseman. Maalin jälkitilanteesta vihellettiin kuitenkin Pyrylle jäähy, joka poiki savonlinnalaisille vielä tasoituksen. Peli siis jo 4-4, kun erä oli miekkailematta.

19.2.24_kylmaniemi_500.jpg
Jesse Kylmäniemi hiljensi savolaiskannattajat


Kolmas erä alkoi SaPKon vyörytyksellä ylivoiman myötä ja Pyry oli jokseenkin telineissä. Kuin varkain
Jesse Kylmäniemi käytti tilaisuutensa ja vei isännät johtoon. Tästä johtoasemasta Pyry ei enää luopunut vaan kahden tyhjän maalin myötä vei ottelun nimiinsä maalein 7-4.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti sunnuntaillekin

Pyryn startti viikonlopun toiseen otteluun oli vähintäänkin hengetön ja pian se löysikin itsensä jahtaajan asemasta, kun Virkiä siirtyi johtoon. Hieman isännätkin heräilivät ja tasoittivat ottelun ennen erätaukoa.

19.2.24_500_korpela.jpg
Lassi Korpela ratkaisi voiton Pyrylle 

Toisen erän avaus ei ollut sen parempi Pyryltä ja Virkiä karkasi kahden maalin johtoasemaan nähden jo mahdollisuuden historiansa ensimmäiseen voittoon nokialaisista. Lassi Korpela otti tässä vaiheessa joukkueensa reppuselkään ensin kaventaen ja lopulta tasoittaen ottelun maaleillaan.

Sama mies oli asialla kolmannessa erässä, kun Korpelan piiska rankaisi ylivoimalla tehden lopulta voittomaaliksi jääneen 4-3-osuman. Pyry taisteli loppuun asti lapualaisten loppurynnistystä vastaan ja vei viikonlopun toisenkin ottelun nimiinsä.

Pyryllä on vielä yksi runkosarjaottelu edessä ensi perjantaina Lempäälässä. Pudotuspelit alkavat kotiottelulla keskiviikkona klo 18.30.

 

Pyry - SaPKo 7-4 (2-2, 2-2, 3-0)

1-0YV   Mäkiviinikka (Välimäki, Lamminsivu)
1-1       Myllys
1-2YV   Antikainen (Leinonen, Kapanen)
2-2YV   Korpela (Mäkiviinikka, Lamminsivu)
2-3       Pesonen
3-3       Lammi (Hautamäki, Ahmaoja)
4-3YV   Mäkiviinikka (Nyppeli, Kuivaniemi)
4-4       Antikainen (Myllys, Kapanen)
5-4       Kylmäniemi (Lamminsivu, Kalliosalo)
6-4TM   Salmi (Välimäki, Virolainen)
7-4TM   Mäkiviinikka (Huhtanen)

Torjunnat:

Mäkinen O 29
Ahopelto    28

Kuvat: Elna Rikkinen

Pyry - Virkiä 4-3 (1-1, 2-2, 1-0)

0-1      Niemelä (Rautavirta)
1-1      Virolainen (Lassila, Nyppeli)
1-2      Sund (Riihimäki)
1-3YV  Niemelä (Väliranta)
2-3      Korpela (Virolainen)
3-3      Korpela (Virolainen, Mäkiviinikka)
4-3YV  Korpela (Kuivaniemi, Kalliosalo)

Mäkinen V-M 37
Isokangas     28

Kuvat: Emmi Henriksson

 

Seuraava kotiottelu:

Pyry - XXX klo 18.30, Ke 28.2.2024 Kattokeskus Areena PUDOTUSPELIAVAUS

 

Seuraava ottelu:

LeKi - Pyry klo 18.30, Pe 23.2.2024 Lempäälä


11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »