Kaksi tärkeää voittoa aloitti jatkosarjan

12.02.2024

virolainen_500.jpg
Jere Virolainen vastasi sunnuntain voittomaalista

 

Pyryn osalta ylempi jatkosarja alkoi kahden nälkäisen joukkueen kohtaamisella, joilla molemmilla oli varmasti paljon todistettavaa. Ensin lauantaina vastassa oli Muik Hockey Uusikaarlepyyssä, joka metsästää vielä ensimmäistä voittoaan Pyrystä seitsemän vuotisen Suomi-sarja-taipaleensa aikana. Ja sunnuntaina Nokialla vieraili Kotkan Titaanit, joka ei vielä kertaakaan ole kahdeksan vuoden yhteiselon aikana poistunut täältä voittajana.

Varsinkin lauantain vierasottelu tiedettiin kovaksi paikaksi, jossa Pyryn jännettä tullaan mittaamaan. Se myös toteutui. Jesse Kylmäniemen laukomasta taidokkaasta avausmaalista huolimatta kotijoukkue tuli ensin tasoihin ja lopulta myös ohi. Peli oli yksi kuluneen kauden tasokkaimmista ja vauhdikkaimmista eikä tilanteita puuttunut kummastakaan päästä. Harmittavasti Pyryn kannalta lisää ongelmia tuli ajassa 39.57, kun isännät pääsivät kuin varkain lisäämään johtonsa kahteen maaliin.

Kolmanteen erään tuli lannistumaton Pyry. Ensin Niko Lamminsivu kavensi ylivoimaosumalla ja pian perään tuomarin käsi oli jälleen pystyssä Muikin jäähyn merkiksi. Tätä ylivoimaa ei kuitenkaan koskaan nähty, kun Saku Hautamäki jäi vapaaksi maalin eteen ja pyssytti pelin tasoihin siirretyn rangaistuksen aikana. Paikkoja riitti molemmissa päissä vielä varsinaisen peliajan voittomaaliinkin, mutta maalivahdit Patrik Koivisto ja Ossi Mäkinen näyttivät torjumisen mallia.

Pyry hallitsi jatkoaikaa, mutta sekään ei ratkaisua tuonut. Edessä oli voittomaalikilpailu, joka alkoi heti riemukkaasti Jesse Kalliosalon tekemällä upealla maalilla. Muut Pyryn laukojat joutuivat toteamaan Koiviston paremmakseen, mutta sama tilanne oli toisessakin päässä. Ossi Mäkinen nollasi kaikki Muik Hockeyn viisi yritystä ja oli juhlittu sankari Pyryn hakiessa kaksi elintärkeää pistettä maalein 3-4, samalla kun lähimpien haastajien, eli LeKin ja Muik Hockey, sarake lauantailta näytti nollaa.

 

Heikko alku kylvi siemenen komealle nousulle

 

Sunnuntaina Pyryllä oli teoreettinen mahdollisuus varmistaa jo runkosarjan voitto voittamalla Titaanit Nokialla, jos LeKi häviää samaan aikaan toisaalla Virkiälle. LeKi otti jatkoaikavoiton, joten nuo haaveet jäivät vielä tuonnemmaksi, mutta lähellä oli isompikin dilemma oman pelin suhteen. Yli 400-päinen nokialaisyleisö sai ensin todistaa unista Pyryä ja Titaanien siirtymistä melko helpohkoon 0-2-johtoon. Tässä vaiheessa Pyryn päävalmentaja Toni Rautakorpi herätteli joukkonsa aikalisän avulla ja se toimi. Vielä ennen erätaukoa Pyry sai kavennuksen aikaan Valtteri Välimäen ylivoimaosuman myötä.

Erätauolla keiteltiin selvästikin oikeat liemet, sillä toiseen erään kaukaloon saapui käytännössä vain kotijoukkue. Alta aikayksikön peli oli jo tasoissa ja lopulta jo lukemissa 4-2 kolmen komean täysosuman avulla. Hieman Pyryn vauhti tästä hiipui mutta vielä erän lopulla Janne Meri pääsi iskemään kauden toisen maalinsa viivakudilla kovan maskin takaa ja viemään isännät kolmen maalin karkumatkalle.

Päätöserässä olikin jo vähän pelailun makua, mutta vielä Titaanit tuli kahden maalin päähän kuusi minuuttia ennen summeria. Se jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, kun minuutit valuivat loppuun tarkoittaen Pyryn voittoa maalein 5-3. Nämä tulokset jättävät meidät tilanteeseen, jossa Pyry tarvitsee runkosarjan voiton varmistaakseen vielä kaksi pistettä.

Tähän on loistava tilaisuus ensi viikonloppuna, kun Kattokeskus Areenalla vietetään superviikonloppua. Ensin lauantaina Pyry kohtaa Savonlinnan Pallokerhon ilmaisottelussa ja sunnuntaina Lapuan Virkiän Pyry-karhun perheottelussa. Tervetuloa jälleen kannustamaan!

 

Muik Hockey – Pyry 3-4 VL. (1-1, 2-0, 0-2, 0-0, 0-1)

 0-1     Kylmäniemi (Kalliosalo, Lehtonen)
1-1      Seppelin (Arminen, Gröhn)
2-1      Rajala (Gadda, Vesterlund)
3-1      Lindqvist (Åkerman)
3-2YV  Lamminsivu (Mäkiviinikka, Korpela)
3-3SR  Hautamäki (Nyppeli, Mäntymäki)
3-4VL  Kalliosalo

Torjunnat:

Koivisto 53
Mäkinen O 33

 

Pyry – Titaanit 5-3 (1-2, 4-0, 0-1)

0-1         Kettunen (Laine, Kaplas)
0-2         Oksanen (Herrala, Tamminen)
1-2YV     Välimäki (Kuivaniemi, Lamminsivu)
2-2         Mäntymäki (Lassila, Välimäki)
3-2YV     Mäkiviinikka (Lamminsivu, Korpela)
4-2         Virolainen (Korpela, Lassila)
5-2         Meri (Korpela, Virolainen)
5-3        Herrala (Jokinen)

Torjunnat:

Mäkinen O  26
Tammi 52

Kuva: Elna Rikkinen 

Seuraavat kotiottelut:

Pyry – SaPKo (Savonlinna) klo 17, 17.2.2024 ILMAISOTTELU Kattokeskus Areena

 

Pyry – Virkiä (Lapua) klo 17, 18.2.2024 Perheottelu (alle 15-vuotiaat ilmaiseksi) Kattokeskus Areena

 


24.02.2024Katsojien pudotuspeli-info
23.02.2024Runkosarjan viimeinen paikallisvääntö tänään Lempäälässä
20.02.2024Kuivaniemi valittu vuoden puolustajaksi
19.02.2024Runkosarjan voitto jälleen Pyryn nimiin
18.02.2024Tänään Pyry saa vieraita Lapualta
17.02.2024Tänään vastassa SaPKo - ratkeaako runkosarjan voitto
12.02.2024Kaksi tärkeää voittoa aloitti jatkosarjan
11.02.2024Tänään Titaanit vierailulla Kattokeskus Areenalla
10.02.2024Jatkosarja alkaa - vastassa ensimmäisenä Muik Hockey
05.02.2024Alkusarja päättyi tappioon - Jatkosarjan ohjelma julki

Siirry arkistoon »