Pyryllä tehokas viikonloppu

21.01.2024

Ensimmäinen kuuden pisteen viikonloppu kahteen kuukauteen 

Perjantaina Pyry pääsi hakemaan revanssia Kotkan Titaanien vieraana. Joulukuussa joukkueiden välinen kohtaaminen oli päättynyt kotkalaisille. Pyry oli lukenut läksynsä ja onnistui lopulta ryöstämään pisteet tällä kertaa Kymenlaaksosta maalein 3–6.

pelttari_500.jpg
Joel Pelttari (63) tehokkaana viikonloppuna (3+2)

Avauserä oli maaliton mutta toinen erä alkoi kahdella pikaosumalla, yksi kumpaisellekin. Välillä nokialaiset olivat kovassakin pesukoneessa isäntien käsittelyssä, mutta taistelu oli riittävän kovaa maalivahti  Ossi Mäkisen  johdolla. Pyry pääsin erän lopussa takaisin peliin mukaan ja näytti tehokkuuden mallia. Ensin  Joel Pelttari  iski illan toisellaan ja  Kasperi Lehtonen  vei vieraat 1–3-johdossa erätauolle.

Kolmas erä alkoi Titaanien kavennuksella ja hetken vaikutti jo siltä, että tasoitus on vain ajan kysymys. Hieman kuin varkain kuitenkin  Jesse Kylmäniemi  pääsi tuikkaamaan Pyryn kahden maalin johtoon ja hetkeä myöhemmin tilanne oli Pyrylle jo 2–5. Vielä Titaanit tuli kahden maalin päähän, mutta tyhjään maaliin tullut ratkaisu päätti ottelun lukemiin 3–6.

 

Maalirikas kotipelaaminen sai jatkoa 

Kotkan vierailun jälkeen Pyry sai lauantaina vieraakseen Porvoon Huntersin, joka on valahtanut yllätyksellisesti sarjan häntäpäähän. Avauserässä porvoolaiset vielä rypistelivät itsensä tasoihin, mutta ajassa 19.45 tullut Valtteri Mäkiviinikan  ylivoimalla tekemä johtomaali oli karvasta kalkkia vieraille.

nyppeli_5002.jpg
Jesse Nyppeli osui kahdesti Titaanit-verkkoon

Jesse Nyppeli  osui toisessa erässä kahdesti ja  Lassi Korpelakin  kerran, joten Pyryn johto oli jo neljän maalin verran. Hunters sai hieman uskoa vielä erän loppuun tulleesta maalista, mutta päätöserässä Pyry oli tyly iskien voiton varmistukseksi pari lisämaalia. Loppulukemat jokseenkin aneemisessa ottelussa jossa olivat lopulta 7–3 Pyryn hyväksi.

Pyryn ottelut jatkuvat ensi perjantaina Savonlinnassa SaPKon vieraana, josta viime kerralla ei tarttunut mukaan kuin paljon reissattuja kilometrejä. Lauantaina puolestaan ​​vuorossa on kalavelkojen makselu joulukuussa Pyryä kylvettäneen Haukkojen kustannuksella, kun Kattokeskus Areenalla vietetään 80s Night-ottelua.

 

Titaanit – Pyry (0-0. 1-3, 2-3)

1-0          Vanhamaa (Herrala, Leppänen)
1-1          Pelttari
1-2          Pelttari (Lamminsivu, Nyppeli)
1-3          Lehtonen (Hautamäki)
2-3          Hiekkataipale (Huttunen, Kauppinen)
2-4          Kylmäniemi (Mäkiviinikka, Lehtonen)
2-5YV      Mäkiviinikka (Kalliosalo, Lamminsivu)
3-5          Kolsi (Tamminen)
3-6TM     Mäkiviinikka (Kalliosalo)

Torjunnat
Tammi 36
Mäkinen O 46

 

Pyry – Hunters (2-1, 3-1, 2-1)

1-0         Mäntymäki (Korpela, Välimäki)
1-1         Jaakkola (Ylikärppä, Hyypiä)
2-1YV     Mäkiviinikka (Lamminsivu, Korpela)
3-1         Nyppeli (Lehtonen, Lassila)
4-1         Korpela (Kalliosalo, Kylmäniemi)
5-1         Nyppeli (Lamminsivu, Pelttari)
5-2         Kalliomäki (Matilainen)
6-2         Lamminsivu (Pelttari, Kalliosalo)
7-2         Pelttari (Hautamäki, Lassila)
7-3SR     Hyypiä (Haverinen, Matilainen)

Torjunnat
Mäkinen O 26
Petro 32

Kuvat: Elna Rikkinen 

Seuraava ottelu:

SaPKo – Pyry klo 18.30, Pe 26.1.2024 Savonlinna 

Seuraava kotiottelu:

Pyry – Haukat (Järvenpää) La 27.1.2024 klo 18.30, Kattokeskus Areena


 

24.02.2024Katsojien pudotuspeli-info
23.02.2024Runkosarjan viimeinen paikallisvääntö tänään Lempäälässä
20.02.2024Kuivaniemi valittu vuoden puolustajaksi
19.02.2024Runkosarjan voitto jälleen Pyryn nimiin
18.02.2024Tänään Pyry saa vieraita Lapualta
17.02.2024Tänään vastassa SaPKo - ratkeaako runkosarjan voitto
12.02.2024Kaksi tärkeää voittoa aloitti jatkosarjan
11.02.2024Tänään Titaanit vierailulla Kattokeskus Areenalla
10.02.2024Jatkosarja alkaa - vastassa ensimmäisenä Muik Hockey
05.02.2024Alkusarja päättyi tappioon - Jatkosarjan ohjelma julki

Siirry arkistoon »