Pyry hurjassa vireessä maaottelutauolle

04.11.2023

nyppeli_500.jpg
Jesse Nyppeli avasi Pyryn maalihanat

Ei ollut Huntersistakaan sarjakärki Pyryn pysäyttäjäksi perjantaina Nokialla. Maalittoman avauserän jälkeen nokialaiset menivät menojaan toisessa erässä, kun kiekko löytyi porvoolaisnuotasta neljä kertaa ennen 40 minuutin täyttymistä.

Päätöserässä Pyryn ote höllentyi. Hunters pääsi kuin varkain peliin mukaan rikkomalla kuparisensa ensin alivoimalla ja sen jälkeen kaventamalla Pyryn johdon kahteen maaliin. Kotijoukkue kuitenkin kesti loppuun asti ilman enempää takaiskuja, joten kolme pistettä jäivät Nokialle tulokseen 4-2 päättyneessä ottelussa.

Tämän voiton myötä Pyryn voittoputki venyi jo kymmeneen otteluun, mikä ylittää seuran Suomi-sarjahistorian aiemman voittoputken jo kirkkaasti. Myös sarjataulukko näyttää nokialaisittain varsin mukavalta, kun Pyryn johto on vähintään kymmenen pistettä toisena olevaan tämän viikonlopun jälkeen.

Tauon jälkeen kahden viikon päästä Pyry palailee asiaan perjantaina Lempäälässä paikallisottelun merkeissä. Lauantaina 18.11. on luvassa todellinen herkkupala, kun viime kevään finaalivastus JHT saapuu vieraaksi Nokialle.

Pyry – Hunters 4-2 (0-0, 4-0, 0-2)

1-0               Nyppeli (Ahmaoja, Salmi)
2-0               Mäntymäki (Korpela, Salmi)
3-0YV           Kuivaniemi (Välimäki)
4-0               Mäkiviinikka (Välimäki, Kuivaniemi)
4-1AV           Rantanen (Aarnimetsä)
4-2YV IM      Jaakkola (Riissanen, Aarnimetsä)

Torjunnat
Mäkinen V-M 32
Petro 33

Kuva Elna Rikkinen

 

Seuraava ottelu:

LeKi – Pyry klo 18.30, 17.11.2023 Kiekkobussi Areena (Lempäälä) 

Seuraava kotiottelu:

Pyry – JHT (Kalajoki) klo 18.30, 18.11.2023 Kattokeskus Areena


 

26.11.2023Kaksi pistettä mukaan pohjoisesta
26.11.2023Tänään taistellaan Raahessa
25.11.2023Pohjoisen kiertue alkaa Kalajoelta
19.11.2023Putki katki ja uusi aluilleen
18.11.2023Jännitysottelu - kevään finaalipari vastakkain
17.11.2023Paikallisvääntö tänään Lempäälässä
04.11.2023Pyry hurjassa vireessä maaottelutauolle
03.11.2023Tänään vastassa Porvoon Hunters
28.10.2023Pyry talloi Haukkojen siivet heti alussa
28.10.2023Tänään kärkiottelu - vastassa sarjakakkonen

Siirry arkistoon »