Pyry joutui selkä seinää vasten20.03.2023
Nokialle oli sunnuntaina pakkautunut 765 katsojaa seuraamaan Pyryn ja LeKin välistä kolmatta Pirkanmaan paikallisvälieräottelua. Nokialaisittain tuskastuttavasti ottelussa juhlia sai lähinnä vierailijat, jotka veivät toisen kiinnityksen finaalipaikkaan mukanaan maalein 2-6. Tiistaina Lempäälässä Pyry on selkä seinää vasten pakkovoiton edessä. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä mutta avauserän ainokaisen iski lempääläläisten Oliver Etula. Myös keskimmäinen kaksikymmentäminuuttinen lähti surkeasti käyntiin Pyryn kannalta, kun reilun puolen minuutin pelin jälkeen LeKi johti jo 0-2 ja lopulta karkasi jo kolmen maalin johtoon Aleksi Tialan osuman myötä. Jesse Kalliosalo sai kavennettua tilanteen ja paikkoja Pyryllä riitti jopa 2-3 lisäosumaan mutta ne jäivät syntymättä. Kolmanteen erään Pyry lähti hakemaan kavennusta mahdollisimman nopeasti mutta nämä haaveet kariutuivat LeKin neljännen maalin ollessa tosiasia. Tuukka Mäntymäki toi uskoa Pyryleiriin hänen heittonsa maalilla mentyä aina verkkoon asti Lauri Salmen hyvän maskipelaamisen myötä. Pyryn paineistus kohti Valtteri Kyllisen maalia oli hurjaa mutta mies kesti ja vierailijat pääsivät iskemään kaksi osumaa tyhjään Pyryn maaliin. Lempääläläisten voitonjuhlat olivat valmiita alkamaan. LeKi johtaa sarjaa nyt 2-1 ja on voiton päässä finaaleista. Pyryllä on tiistaina mahdollisuus tasoittaa sarja Lempäälässä klo 18.30 alkavassa ottelussa. Jos, ja mehän uskomme, kun näin käy, sarjan huipentava viides ottelu pelataan torstaina Nokialla klo 18.30. Pyry - LeKi 2-6 (0-1, 1-2, 1-3) 0-1 Etula (Saha) Torjunnat: Seuraava ottelu: LeKi - Pyry klo 18.30, Ti 21.3. Kiekkobussi Areena, Lempäälä Kuva: Elna Rikkinen (arkisto) |
06.06.2023 | Mestis-kokemusta puolustukseen |
28.05.2023 | Mäkiset tilkitsevät maalia ensi kaudellakin |
24.05.2023 | Lisää tehokkuutta hyökkäykseen |
21.05.2023 | Luottohyökkääjät jatkavat |
17.05.2023 | Nuoria jatkajia edustukseen |
14.05.2023 | Me tiedämme ketkä ovat oikeita voittajia! |
10.05.2023 | Salmi ja Koiso jatkavat Pyryssä |
09.05.2023 | Suomi-sarjan sarjalisenssit myönnetty |
07.05.2023 | Jatkajia keskikaistalle |
03.05.2023 | Ensimmäiset jatkosopimukset uunista ulos |
Siirry arkistoon » |