Nokialla pelataan välieriä tänäkin keväänä

13.03.2023

IMG_9333_500.jpg
Lassi Korpelaa ei hevin päästetty karkuun

Pyryn ja HCIK:n välinen kuuma pudotuspelisarja sai päätöksensä lauantaina Nokialla, kun Pyry otti kolmannen voittonsa sarjassa ja eteni seurahistoriansa viidennen kerran Suomi-sarjan välieriin. Helpolla kaarinalaiset eivät nahkaansa myyneet kolmannessakaan ottelussaan vaan hieman uudistetulla taktiikallaan laittoivat Pyryn jälleen ahtaalle.

IMG_9327_500.jpg
Valtteri Välimäellä(12) Tuukka Mäntymäellä (kesk) ja Veeti Ahmaojalla syytä riemuun

Ensimmäisessä erässä nokialaiset olivat niskan päällä, mutta maaleja tuli vain yksi Tuukka Mäntymäen täysosuman myötä. Toinen erä olikin Pyryltä surkea ja vastustaja pääsi joksikin aikaa jopa kuskin paikalle tullen tasoihin ottelussa. Kuin varkain Saku Hautamäki pääsi kuitenkin viemään isännät jälleen johtoon erän lopulla kaarinalaispuolustuksen hölmöiltyä kiekon punapaidoille.

IMG_9296_500.jpg
Onnistuttiin!

Kolmanteen erään lähdettiin jännittävissä asemissa. Erän alussa Pyrylle siunaantui ylivoimamahdollisuus ja tässä sarjassa tutuksi tullut Pyryn erikoistilannetehokkuus sai jatkoa, kun Mäntymäki vippasi rystyltä kiekon maalin kattoon. Kaarinalaiskäskijä Jonne Virtanen yllätti ottamalla maalivahtia pois jo noin 15 minuuttia ennen peliajan päättymistä mutta maaleja ei sen ansiosta/johdosta syntynyt kumpaankaan päähän.

IMG_9292_500.jpg
Jesse Kylmäniemi HCIK-pelaajan pihdeissä

Pyry vaikutti menevän menojaan Valtteri Välimäen ja Valtteri Mäkiviinikan maalien myötä, mutta vielä vierailijat kirivät kahden maalin päähän, kun kaksi viimeistä minuuttia olivat vielä pelaamatta. Tämä kiri sai kuitenkin tylyn päätöksen Leevi Juseliuksen ulosajokomennuksen myötä. Valmentaja Virtanen kävi tilanteesta kuumana, mutta ei itse tuomiosta, vaan ripitti omiaan keskittymään olennaiseen kaukalossa tyhmyyksien sijasta. Lopullinen niitti tuli hetkeä myöhemmin Valtteri Mäkiviinikan rangaistuslaukausmaalin myötä ja loppulukemiksi kirjattiin 6–3 Pyryn hyväksi.

IMG_9402_500.jpg
Ottelusarja oli vauhdikas ja fyysinen, jota välillä tuomarikin joutui rauhoittelemaan

Näin Pyry vei sarjan nimiinsä suoraan 3–0-otteluvoitoin. Välierät alkavat Nokialla torstaina 16.3. klo 18.30. Vastustaja selviää viimeistään tiistai-iltana loppujenkin sarjojen ratkettua. Mahdollisia vastustajia Pyrylle ovat Raahe-Kiekko, LeKi ja Haukat. Pyryn lisäksi välieräpaikan on jo varmistanut Porvoon Hunters.

Kiitos HC Indians Kaarinalle jännittävästä ja vauhdikkaasta sarjasta!

 

Pyry – HCIK 6-3 (1–0, 1–1, 4–2)

1-0YV          Mäntymäki (Välimäki, Lamminsivu)
1-1              Mahkonen (Mäkilä, Koskelainen)
2-1              Hautamäki (Untala, Mäntymäki)
3-1YV          Mäntymäki (Lamminsivu, Kuivaniemi)
4-1              Välimäki (Mäntymäki)
5-1              Mäkiviinikka (Korpela)
5-2YVIM      Gröhn (Laurila, Mahkonen)
5-3IM          Pöyhönen (Airola)
6-3RL          Mäkiviinikka

Torjunnat:
Mäkinen V-M 12
Hokkanen 24

Kuvat: Elna Rikkinen (lisää kuvia täällä)

Seuraava kotiottelu:

Pyry – XXX klo 18.30, To 16.3.2023 Kattokeskus Areena


 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »