Mietteitä lehdistötilaisuudesta

18.06.2019

joukkue-toiseen-juttuun.jpg

Maanantaina 17.6. Pyry piti lehdistötilaisuuden, jossa kuultiin joukkueen jäsenten mietteitä tulevasta kaudesta. Pyryn päävalmentajana aloittava Niko Raiskio linjasi alkavan kauden tärkeimmät teesit:

Joukkue tulee nuorenemaan, mutta kiinnostavuus nousee entisestään. Yhtenäinen jengi, jossa kaikki pelaavat joukkueelle eivätkä omaan pussiin. Joukkue tulee olemaan kentällä liikkuva ja kamppailuvalmis. Sydämellä mennään eteenpäin. Tarkoitus on saada tätä kautta myös lisää yleisöä halliin.

Haasteitakin kuitenkin riittää. Osa käy töissä ja osalla on perhettäkin. Vielä ei kuitenkaan olla aivan sillä ammattilaistasolla.

Uutena miehenä Pyryn valmennustiimiin liittyvä Harri Kohvakka on samoilla linjoilla Raiskion kanssa:

Kiinnostavuus on ykkösasia. Olen ollut maalivahtina mukana Mestis-nousussa Savonlinnassa, ja näen heti, että ei ole mahdotonta täälläkään. Yritän pitää maalivahdit rentona ja sitä kautta he saavat kiekot paremmin kiinni.

kohvakka.jpg
Niko raiskio, Harri Kohvakka, Juha Pajuoja

Raiskio on todella tyytyväinen joukkueen runkoon, jonka Pyry on saanut ensi kautta varten kasattua. Muun muassa seuraavat pelaajat kannattaa hänen mukaansa ottaa tarkempaan seurantaan ensi kaudella:

Jesse Kalliosalo on joukkueen tuleva talentti. Tulee ottamaan isoja steppejä eteenpäin taas ensi kaudella. Alex Hukki saapui Kooveesta meille. Oli vähän loukkaantuneena viime kaudella, mutta ottajia olisi varmasti ollut Mestiksessäkin. Hieno homma, että hän tuli meidän mukaamme ja pääsemme auttamaan häntä menemään eteenpäin urallaan. Joni Kuivila pelasi LeKin Mestis-joukkueessa noin 20 peliä viime kaudella. Hän osoitti kiinnostusta tulla meille, kun LeKille kävi miten kävi. Myös hän pyrkii vahvasti eteenpäin.

kuivila.jpg
Joni Kuivila (oik.)

Pyry solmi myös tryout-sopimuksen kuuden hyökkääjän kanssa. Myös heidän osallensa päävalmentajalla on selvä suunnitelma:

Kaikilla tryout-pelaajilla on todella hyvät mahdollisuudet lunastaa paikka joukkueesta. Katsomme vielä ketä liikkuu vapaana myöhemmin kauden lähentyessä, eli joukkue ei vielä ole lukossa.”

Harjoitusringissämme on tällä hetkellä 32 pelaajaa. Vielä on paljon neuvotteluja kesken, ja joukkue on oletettavasti muotissaan ennen Suomen Cupin alkua.

valmentajien-osuuden-loppuun.jpg
Pekka Palonen, Jacob Hyde, Niko Raiskio, Harri Kohvakka

 

Pelaajat odottavat ensi kautta innolla

Pyryssä jo useamman kauden pelanneet Joni Laitila ja Topi Salmela näkevät ensi kauden joukkueen vahvana. Laitila aloitti luottavaisin kommentein:

Vertailu viime kausien joukkueisiin on vaikeaa, mutta heikompi tämä joukkue ei ainakaan tule olemaan. Mutta vanhan jalat pysyvät varmasti vielä nuorten perässä kuitenkin

Olen samoilla linjoilla. Todella kiva nähdä taas nuorta ja uutta intoa joukkueessa.”

topi-ja-laitila.jpg
Topi Salmela (edessä keskellä), Joni Laitila (edessä oikealla)

 

Uusista pelureista puolustaja Niko Kuivaniemi kertoi ensimmäisenä mietteensä uuden kauden alla:

Nuorta intoa ja taitoa tuon joukkueeseen mukaan. Koitan kovuudella pysyä vanhempien jätkien perässä.

Ilveksen A-nuoret Pyryyn vaihtava maalivahti Santeri Metsänen oli myös hyvillä mielin uudesta joukkueesta:

Hyvillä mielin ja iloisella ilmeellä ollaan. Otetaan vain kiekot kiinni, se riittää.

Viime kaudella Mestistäkin pelannut Joni Kuivila kertoi, miksi valinta osui juuri Pyryyn:

Ehdottomasti hyvät puitteet ja hyvä sarja myös vetivät. Ei tarvitse itse tästä touhusta mitään maksaa, se on iso juttu. En tiedä onko kaikilla Suomi-sarjajoukkueilla näin. Kyllä se on kunnia tulla Nokialle pelaamaan.”

 

Juha Pajuoja tietää miten jääkiekko-organisaation kuuluu toimia

Pyry sai vahvistusta myös taustaryhmiinsä, kun vankan taustan aina Liigasta asti omaava Juha Pajuoja aloittaa organisaation kehitysjohtajana. ”Juupella” onkin selvät sävelet, kuinka hän pystyy omalla panoksellaan auttamaan Pyryä menemään eteenpäin:

Toivon, että pystyisin auttamaan monella eri osa-alueella. Pyryn organisaatio on innokas, mutta silti aika ohut. Pystyn toteamaan mikä yleensä seuroissa toimii ja ei toimi.

Vaikka olenkin ollut lähinnä valmentajana viimeisen vuoden niin olen toiminut myös yhteyspäällikkönä ja urheilutoimenjohtajana, ja sitä kautta olen päässyt tutustumaan muihin osa-alueisiin.

Vuorovaikutus toimii myös molempiin suuntiin ja Pajuoja uskoo saavansa paljon myös Pyryltä:

Olen myös innokas oppimaan uutta. Perinteet ovat hienoja, mutta mikään seura ei saa jämähtää paikalleen. Niin myös Pyry, ja uskon myös saavani hyvää oppia Pyryn miehiltä.

Viime kaudella Kooveen Mestis-joukkueen päävalmentajana toiminut Pajuoja pystyi arvioimaan myös, mitkä ovat Pyryn realiteetit nousta Mestikseen.

Ei se ero valtava ole. Taloudellisesti mietittynä se olisi varmaan jo mahdollista. Mutta sinne ei kannata yrittää oikoreittejä pitkin vaan pohjat pitää olla järkevällä tiellä. Viime kaudella juteltuani eri seurojen taustojen ja valmentajien kanssa, niin siellä on aika monta seuraa taloudellisesti huonossa kunnossa. On todella tärkeää, ettei Pyrykään lähde sinne liian vauhdilla.

Toki, jos asiat kehittyvät hyvin tässä matkan varrella, ei mikään sulje pois sitä, etteikö se olisi jo vuoden päästä mahdollista. Se vaatii vain tietysti ensin urheilullisen menestyksen sinne pohjalle.

pajuoja-uuteen-juttuun.jpg
Harri Kohvakka, Juha Pajuoja, Mika Tonttila

 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin
14.03.2024Tänään kova taistelu Kotkassa
13.03.2024Pyry kaivoi verta nenästään - Pudotuspelien ensimmäinen tappio
12.03.2024Ratkeaako finaalipaikka tänään?
10.03.2024Viikonlopun taistot tauonnut! Pyry johtaa välieräsarjaa 2-0
09.03.2024Välieräsarjan toinen näytös tänään Kotkassa
08.03.2024Välierät käyntiin
03.03.2024Kuivaniemi ratkaisi sarjan ajassa 59:59
02.03.2024Pyry voiton päässä välieristä
01.03.2024Pyry valloitti Kalajoen
01.03.2024Tänään taistellaan Kalajoella
28.02.2024Vakuuttava avausvoitto Pyryn nimiin
28.02.2024Tänään ne alkavat - nimittäin pudotuspelit
24.02.2024Katsojien pudotuspeli-info
23.02.2024Runkosarjan viimeinen paikallisvääntö tänään Lempäälässä
20.02.2024Kuivaniemi valittu vuoden puolustajaksi
19.02.2024Runkosarjan voitto jälleen Pyryn nimiin
18.02.2024Tänään Pyry saa vieraita Lapualta
17.02.2024Tänään vastassa SaPKo - ratkeaako runkosarjan voitto
12.02.2024Kaksi tärkeää voittoa aloitti jatkosarjan
11.02.2024Tänään Titaanit vierailulla Kattokeskus Areenalla
10.02.2024Jatkosarja alkaa - vastassa ensimmäisenä Muik Hockey
05.02.2024Alkusarja päättyi tappioon - Jatkosarjan ohjelma julki
02.02.2024Tänään kiihkeä paikallispeli Lempäälässä
29.01.2024Kaksi revanssia poikivat kuuden pisteen viikonlopun
27.01.2024Runkosarjan viimeinen kotipeli
26.01.2024Tänään taistellaan pisteistä Savonlinnassa
21.01.2024Pyryllä tehokas viikonloppu
20.01.2024Tänään kotikaukalossa vastassa Hunters
19.01.2024Tänään Pyryllä revanssin paikka
14.01.2024Paluu voittokantaan kotiyleisön edessä
12.01.2024Tänään vastassa sarjakakkonen
12.01.2024Maajoukkuekokemusta hyökkäykseen
08.01.2024Pyryn kevätkaudelle murheellinen alku
07.01.2024Joulutauko takana, tänään vastassa RaaheK
06.01.2024Pyry menee päivä kerrallaan kohti kevään huipennusta
04.01.2024Lammi lainalle Mestikseen
18.12.2023Kahden pisteen voimin joulutauolle
16.12.2023Tänään pelataan Järvenpäässä
15.12.2023Tänään vuorossa kiihkeä paikallispeli
09.12.2023Kaksipiippuinen viikonloppu takana
09.12.2023Tänään vastassa kivenkova kotijoukkue
08.12.2023Tänään vastassa S-Kiekko kotona
06.12.2023Vuoden Liikuntateko-palkinto Pyryn taustahenkilöille
03.12.2023Erikoistilanteet rautaa Seinäjoella
03.12.2023Tänään Etelä-Pohjanmaalla vastassa S-Kiekko
26.11.2023Kaksi pistettä mukaan pohjoisesta
26.11.2023Tänään taistellaan Raahessa
25.11.2023Pohjoisen kiertue alkaa Kalajoelta
19.11.2023Putki katki ja uusi aluilleen
18.11.2023Jännitysottelu - kevään finaalipari vastakkain
17.11.2023Paikallisvääntö tänään Lempäälässä
04.11.2023Pyry hurjassa vireessä maaottelutauolle
03.11.2023Tänään vastassa Porvoon Hunters
28.10.2023Pyry talloi Haukkojen siivet heti alussa
28.10.2023Tänään kärkiottelu - vastassa sarjakakkonen
27.10.2023Tänään Halloween-ottelu
21.10.2023Pyryn ylivoima on tappavan tehokasta
21.10.2023Tänään pisteitä metsästämässä Lapualla
15.10.2023Kuuden ottelun voittoputkessa
14.10.2023Syysloma käyntiin perhepelillä
13.10.2023Taistelu pisteistä jatkuu tänään Porvoossa
07.10.2023Outoja ja hienoja maaleja Nokian lauantai-illassa
07.10.2023Tänään kärkiottelu Kattokeskus Areenalla
01.10.2023Parasta Pyryä tähän asti
30.09.2023Tänään kohdataan Titaanit kotijäällä
25.09.2023Pyry palasi voittokantaan kotiyleisön edessä
17.09.2023Kaksijakoinen kauden avaus
14.09.2023Kapteenit kaudelle 2023-2024 valittu
10.09.2023Nuorta voimaa joukkueeseen
07.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
06.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
25.08.2023Voitto ja niukka tappio viikon saldo
23.08.2023Vahvistus hyökkäykseen
22.08.2023Harjoitusottelut käyntiin
15.08.2023Lehtonen täydentämään puolustusta
07.08.2023Kausikortit myynnissä nyt
04.08.2023Olemme mukana tänään tapahtumassa Löytiksellä
13.07.2023Harjoitusottelut käyntiin ja kausikortit myyntiin elokuussa
21.06.2023Kesäharjoittelukausi takana, joukkueeseen ja valmennukseen täydennyksiä
16.06.2023Korpelan tehoilu jatkuu Nokialla
16.06.2023Se on Mäkiviinikka!
15.06.2023Sarjan tehokkain puolustaja jatkaa

Näytä lisää »