Tomi Wilenius hiljensi raahelaisyleisön

24.11.2018
WILENIUS_VASTILA_VIINA.jpg
Illan tehotrio Miika Viinamäki 0+3, Tomi Wilenius 5+0 ja Markus Västilä 0+3

Pyryn pohjoisen kiertue alkoi voitokkaasti, kun Raahe-Kiekko kaatui kovan taistelun jälkeen maalein 7-4.  Pyryn suurimpana sankarina toimi Tomi Wilenius, jonka piiska lauloi viiden maalin verran.  Pisteillä mässäilivät myös Miika Viinamäki ja Markus Västilä, heidän iskettyään kolme syöttöpistettä kumpainenkin.


Wileniukselle nopea hattutemppu

Pyry sai otteluun vahvan alun ja pyöritti peliä raahelaisten päädyssä vahvasti. Palkinto tulikin kahdesti ensimmäiseen kuuteen minuuttiin maalin muodossa, ja molempina kertoina Tomi Wileniuksen mailasta. Ensimmäisen maalin syöttivät ylivoimalla Markus Västilä ja Waltteri Selimgerei ja toisen Miika Viinamäki sekä Joni Laitila.

Raahe-Kiekko sai aikaan kavennuksen ylivoimalla. Pyry vaikutti ensin selviävän alivoimastaan helpohkosti, mutta merkkausvirhe kostautui ja Joni Suominen pääsi vapaasti maalin edestä nostamaan kiekon maaliin ohi maalivahti Mikael Saaren.

Erän lopussa Pyry pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa eikä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Markus Västilä ja Aleksi Niemi petasivat Tomi Wileniukselle varman maalintekopaikan, ja raahelaismaalivahti Patrik Koivisto oli voimaton estämään Wileniuksen hattutempun syntymistä.

Ensimmäinen erä näki vielä yhden maalin, kun Pyryn kannalta epäonnisen tilanteen jälkeen Ville Kuorilehto pääsi karkaamaan läpiajoon ja iski siitä alivoimamaalin. Näin ollen erätauolle siirryttiin Pyryn 3-2-johtolukemissa.

sandvik2.jpg
Henri Sandvik ei epäonnistunut rankkarissaan

Pelirangaistuksia ja rangaistuslaukauksia

Tunteet alkoivat kuumeta toisessa erässä, kun tuomariston päätökset herättivät vahvoja mielipiteitä puolin ja toisin. Raahe-Kiekon Patrik Zicho soitti suutaan tuomaristolle pelirangaistuksen arvoisesti. Lisää oli tulossa pian, kun Henri Sandvikia koukittiin läpiajossa rangaistuslaukauksen arvoisesti ja tämän jälkeen tilanteessa ulkopuolinen ollut Ville Sippala komennettiin kärsimään käytösrangaistusta.

Rangaistuslaukauksen suorittanut Sandvik laittoi upeasti kiekon maalin perukoille ja siirsi Pyryn 4-2-johtoon. 20 sekuntia myöhemmin kotijoukkueelle vihellettiin joukkuerangaistus, jonka aikana Tomi Wilenius laukoi upeasti suoraan syötöstä kiekon ohi maalivahti Koiviston. Syöttäjinä toimivat Markus Västilä ja Waltteri Selimgerei.

Tästä ei ehtinyt kulua kuitenkaan kuin 33 sekuntia, kunnes Raahe-Kiekko oli jälleen kahden maalin päässä. Vastahyökkäykseen päässeet raahelaiset petasivat hyvän maalintekopaikan Jesse Häkkiselle, ja tämä ei erehtynyt. Tämän enempää tilastomerkintöjä ei toiseen erään enää mahtunut, ja erätauolle siirryttiin Pyryn johtaessa maalein 5-3.

Pyry piti isäntänsä kurissa

Päätöserään kirimielelellä lähteneet raahelaiset joutuivat hakkaamaan päätään seinään, kun hyökkäykset kilpistyivät kerta toisensa jälkeen uhrautuvasti puolustaneisiin ja blokkeja ottaneisiin pyryläisiin. Viimeisen oljenkortensa isännät saivat viisi minuuttia ennen ottelun päätöstä Pyryn Niklas Murron joudutta kahden minuutin istunnolle. Raahe-Kiekko otti heti myös maalivahdin pois maaliltaan, mutta tämä kostautui, kun Juuso Rämö pääsi karkaamaan puolustukselta ja laittoi kiekon tyhjään maaliin.

Vielä Raahe-Kiekolle tarjottiin saumaa, kun he pääsivät kahden Pyryn rangaistuksen ja maalivahdin poisottamisen myötä pelaamaan kuudella kolmea vastaan. He saivatkin kiekon maaliin, mutta päätuomari levitti kätensä välittömästi raahelaispelaajan ollessa maalivahdin alueella kiekon livahtaessa maaliin. Tämän jälkeen maalinteossa onnistuikin Tomi Wilenius, joka laittoi kiekon tyhjään maaliin keskialueelta ja täydensi viiden maalin iltansa.

32 sekuntia ennen loppusummeria kotijoukkueen Arttu Rautiala pääsi ohjaamaan Sami Ekoluoman laukauksen sisään ja muuttamaan loppulukemat muotoon 4-7. Patrik Koivisto torjui Raahe-Kiekon maalilla ottelussa 31 kertaa ja Mikael Saari keräsi toisessa päässä 23 torjuntaa.

Vahvavireinen Laser HT vastassa sunnuntaina

Pyryn matka jatkuu sunnuntaina Oulunsaloon, jossa vastaan asettuu vahvassa vireessä oleva Laser HT. Oululaiset ovat ottaneet neljä voittoa viimeiseen viiteen otteluun, joihin mahtuvat muun muassa kotivoitot JHT:sta ja Huntersista. Tänään Laser HT taipui kotihallissaan jatkoajan jälkeen sarjan kakkosena olevalle FPS:lle. Sunnuntain ottelu alkaa Oulunsalon jäähallissa klo 15.10.

Pyryn seuraava kotiottelu on edessä ensi viikon lauantaina, jolloin Nokialle saapuu tämänpäiväinen vastustaja Raahe-Kiekko. Ottelu alkaa klo 17.

Kuvat Harri Hedman

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin
14.03.2024Tänään kova taistelu Kotkassa
13.03.2024Pyry kaivoi verta nenästään - Pudotuspelien ensimmäinen tappio
12.03.2024Ratkeaako finaalipaikka tänään?
10.03.2024Viikonlopun taistot tauonnut! Pyry johtaa välieräsarjaa 2-0
09.03.2024Välieräsarjan toinen näytös tänään Kotkassa
08.03.2024Välierät käyntiin
03.03.2024Kuivaniemi ratkaisi sarjan ajassa 59:59
02.03.2024Pyry voiton päässä välieristä
01.03.2024Pyry valloitti Kalajoen
01.03.2024Tänään taistellaan Kalajoella
28.02.2024Vakuuttava avausvoitto Pyryn nimiin
28.02.2024Tänään ne alkavat - nimittäin pudotuspelit
24.02.2024Katsojien pudotuspeli-info
23.02.2024Runkosarjan viimeinen paikallisvääntö tänään Lempäälässä
20.02.2024Kuivaniemi valittu vuoden puolustajaksi
19.02.2024Runkosarjan voitto jälleen Pyryn nimiin
18.02.2024Tänään Pyry saa vieraita Lapualta
17.02.2024Tänään vastassa SaPKo - ratkeaako runkosarjan voitto
12.02.2024Kaksi tärkeää voittoa aloitti jatkosarjan
11.02.2024Tänään Titaanit vierailulla Kattokeskus Areenalla
10.02.2024Jatkosarja alkaa - vastassa ensimmäisenä Muik Hockey
05.02.2024Alkusarja päättyi tappioon - Jatkosarjan ohjelma julki
02.02.2024Tänään kiihkeä paikallispeli Lempäälässä
29.01.2024Kaksi revanssia poikivat kuuden pisteen viikonlopun
27.01.2024Runkosarjan viimeinen kotipeli
26.01.2024Tänään taistellaan pisteistä Savonlinnassa
21.01.2024Pyryllä tehokas viikonloppu
20.01.2024Tänään kotikaukalossa vastassa Hunters
19.01.2024Tänään Pyryllä revanssin paikka
14.01.2024Paluu voittokantaan kotiyleisön edessä
12.01.2024Tänään vastassa sarjakakkonen
12.01.2024Maajoukkuekokemusta hyökkäykseen
08.01.2024Pyryn kevätkaudelle murheellinen alku
07.01.2024Joulutauko takana, tänään vastassa RaaheK
06.01.2024Pyry menee päivä kerrallaan kohti kevään huipennusta
04.01.2024Lammi lainalle Mestikseen
18.12.2023Kahden pisteen voimin joulutauolle
16.12.2023Tänään pelataan Järvenpäässä
15.12.2023Tänään vuorossa kiihkeä paikallispeli
09.12.2023Kaksipiippuinen viikonloppu takana
09.12.2023Tänään vastassa kivenkova kotijoukkue
08.12.2023Tänään vastassa S-Kiekko kotona
06.12.2023Vuoden Liikuntateko-palkinto Pyryn taustahenkilöille
03.12.2023Erikoistilanteet rautaa Seinäjoella
03.12.2023Tänään Etelä-Pohjanmaalla vastassa S-Kiekko
26.11.2023Kaksi pistettä mukaan pohjoisesta
26.11.2023Tänään taistellaan Raahessa
25.11.2023Pohjoisen kiertue alkaa Kalajoelta
19.11.2023Putki katki ja uusi aluilleen
18.11.2023Jännitysottelu - kevään finaalipari vastakkain
17.11.2023Paikallisvääntö tänään Lempäälässä
04.11.2023Pyry hurjassa vireessä maaottelutauolle
03.11.2023Tänään vastassa Porvoon Hunters
28.10.2023Pyry talloi Haukkojen siivet heti alussa
28.10.2023Tänään kärkiottelu - vastassa sarjakakkonen
27.10.2023Tänään Halloween-ottelu
21.10.2023Pyryn ylivoima on tappavan tehokasta
21.10.2023Tänään pisteitä metsästämässä Lapualla
15.10.2023Kuuden ottelun voittoputkessa
14.10.2023Syysloma käyntiin perhepelillä
13.10.2023Taistelu pisteistä jatkuu tänään Porvoossa
07.10.2023Outoja ja hienoja maaleja Nokian lauantai-illassa
07.10.2023Tänään kärkiottelu Kattokeskus Areenalla
01.10.2023Parasta Pyryä tähän asti
30.09.2023Tänään kohdataan Titaanit kotijäällä
25.09.2023Pyry palasi voittokantaan kotiyleisön edessä
17.09.2023Kaksijakoinen kauden avaus
14.09.2023Kapteenit kaudelle 2023-2024 valittu
10.09.2023Nuorta voimaa joukkueeseen
07.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
06.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
25.08.2023Voitto ja niukka tappio viikon saldo
23.08.2023Vahvistus hyökkäykseen
22.08.2023Harjoitusottelut käyntiin
15.08.2023Lehtonen täydentämään puolustusta
07.08.2023Kausikortit myynnissä nyt
04.08.2023Olemme mukana tänään tapahtumassa Löytiksellä
13.07.2023Harjoitusottelut käyntiin ja kausikortit myyntiin elokuussa
21.06.2023Kesäharjoittelukausi takana, joukkueeseen ja valmennukseen täydennyksiä
16.06.2023Korpelan tehoilu jatkuu Nokialla
16.06.2023Se on Mäkiviinikka!
15.06.2023Sarjan tehokkain puolustaja jatkaa

Näytä lisää »