Kiekko-Espoo mursi Pyryn kotitaian

27.10.2018

lehtimaki2.jpg
Niklas Lehtimäki illan tehokkain pyryläinen

Kiekko-Espoo päätti tylysti Pyryn voittoputken voittamalla lauantain ottelun maalein 8-5, ja tuotti näin ollen Pyrylle kauden ensimmäisen kotitappion. Nokialaisten parhaimpina voidaan mainita Niklas Lehtimäki tehoin 2+1 ja Tomi Wilenius tehoin 1+1.

 

Rikkonainen ensimmäinen erä 

Vierasjoukkue Kiekko-Espoo oli tuonut mukanaan bussilastillisen faneja rumpuineen ja lippuineen, jotka pitivät huolen, että katsomossa riitti tunnetta sekä ääntä. Tunnetta ei puuttunut myöskään kentältä, vaan kumpikin joukkue tuli kovalla latauksella heti ottelun alkuun, ja yleisö pääsi näkemään voimakkaita taklauksia sekä jatkuvaa pientä nahistelua vihellyksien jälkeen. 

Tunteet välillä hieman kuohuivat ylikin, josta kertoo ensimmäisen erän jäähyminuutit: Pyry 18 ja Kiekko-Espoo kahdeksan. Ottelun ensimmäinen maali näki päivänvalonsa ajassa 05:55, Pyryn Juuso Meskasen piiskatessa kiekon Juuso Rämön oivallisesta syötöstä ylivoimalla maalin alanahkaan. Toinen syöttö merkattiin Valtteri Ylitalolle

Pyryn maalista ehti kulua ainoastaan 30 sekuntia, kun vierasjoukkueen Konsta Kosunen ohjasi taidokkaasti viivasta lähteneen laukauksen maalin perukoille, ja peli oli tasan 1-1. 

Erän puolivälin paikkeilla Pyryn Markus Västilä lähti istumaan 2+10 minuutin rangaistusta pään- tai niskan alueelle kohdistuvasta taklauksesta. Jäähyä ehtii kulua ainoastaan 10 sekuntia, kun kiekko toimitettiin Pyryn maalille ja Tommi Takaveräjä pääsi laukomaan kiekon tyhjänä edessään ammottaneeseen maaliin. 

Erän viimeinen viisi minuuttia oli aivan yhtä päätyä, Pyryn pelatessa ylivoimaa kahdesti, mutta vierasjoukkueen maalivahti Jani Nieminen kesti ja piti Kiekko-Espoon johdossa erätauolle mentäessä. Erän päätössummerin soitua Kiekko-Espoon pelaaja laukaisi kiekon kovin myöhässä kohti Pyryn maalia, ja tästä saatiin vielä ei niin lämminhenkinen vajaan 40 pelaajan kokoontuminen Pyryn vaihtoaition eteen. Jäähyjä tilanteesta jaettiin yksi, Pyryn Jere Marjamäelle 2 minuuttia istumista.

wilenius.jpg
Tomi Wilenius käytti paikkansa kolmannessa erässä

Nokialaisittain synkkä toinen erä 

Toinen erä oli nokialaisittain synkkää seurattavaa, kun Pyryn jänne katkesi täysin ja Kiekko-Espoo latoi maaleja kuin liukuhihnalta. Ajassa 22.01 vieraiden Jami Jokelan viivalta lähettämä laukaus kimpoili onnekkaasti maaliin, ja muutti tilanteeksi 1-3. 

Kotijoukkueen Henri Sandvik sai puolittaisen läpiajon, mutta espoolaispuolustus pystyi mailahäirinnällä selvittämään tilanteen. Ajassa 26.31 nähtiin näyttävä nousu vierasjoukkueen Matias Nisulalta ja napakka rannelaukaus viuhui ohi Pyryn maalivahdin Mikael Saaren maalin perukoille.  Tässä kohtaa Saari nappasi juomapullonsa maalin katolta, ja Wille Mattila jatkoi torjuntavastuussa. 

Pari minuuttia edellisestä, kun Mattila pelattiin ulos tilanteesta ja vierasjoukkueen Janne Nukarisella oli helppo työ siirtää kiekko tyhjään maalin, lukemat 1-5. Vierasjoukkueen viidennen maalin aikana Pyryn Niklas Murto loukkasi itseään ikävästi taklaustilanteessa ja joutui jättämään pelin kesken. Pyryn valmennuksesta Sami Karppinen ja Janne Ojanen antoivat voimakkaimmin palautetta tuomaristolle tilanteesta, ja siitä Pyrylle tuomittiin kahden minuutin joukkuerangaistus. 

Ajassa 29.07 Kiekko-Espoon ylivoima oli jälleen tuhoisaa, kun Tommi Takaveräjä napautti illan toisellaan lukemiksi jo 1-6. Viisi minuuttia ennen erän päättymistä nähtiin vielä vierailijoiden Jere Laineen terävä rannelaukaus, jonka johdosta erätauolle siirryttiin musertavissa 1-7-lukemissa.

holmistynyt.jpg
Mitä miettivät espoolaiset Pyryn kirin alkaessa tuottaa osumia?



Viimeisessä erässä kasvojen pesun paikka
 

Pyry lähti viimeiseen erään pesemään kasvonsa täydelliseltä nöyryytykseltä ja antamaan Nokian jäähallin yleisölle vielä ottelun. Ajassa 43.40 Pyry runnoi ylivoimalla kiekkoa väkisin vierasjoukkueen maalin edessä sisään, ja lopulta Alex Olkinuora kiekon sisään vippasi, syöttö merkattiin Aleksi Niemelle

Edellisestä ei edes minuuttia kerinnyt kulumaan, kun Tomi Wileniuksen millintarkka rannelaukaus viuhui ohi hölmistyneen vierasmaalivahdin, syöttäjinä Waltteri Selimgerei ja Niklas Lehtimäki. Wille Mattila otti muutamia erittäin tärkeitä torjuntoja ja piti näillä kotijoukkueen vielä mukana taistelussa. 

Ajassa 48.11 nähtiin huikea yksilösuoritus Niklas Lehtimäeltä, kun hän viimeisteli illan toisensa "vanhanaikaisella", ja toi kotijoukkueen jo kolmen maalin päähän ylivoimalla. Syötöt Markus Västilälle ja Wileniukselle. 

Reilu minuutti myöhemmin Pyryn pelaaja blokkasi laukauksen, mutta erittäin epäonnisesti kiekko kimposi maalin eteen suoraan Tommi Takaveräjälle, joka sai kruunata illan kypärätemppunsa lyömällä kiekon melkein tyhjään maaliin, ja lukemat olivat 4-8. vielä muutama minuutti ennen kolmannen erän päättymistä Niklas Lehtimäki haastoi terävällä luistelulla vierasjoukkueen puolustuksen, ja laukoi illan toisellaan Pyryn viidennen maalin. 

Lisämaaleja ei enää nähty Pyryn vimmatusta yrityksestä huolimatta, joten ottelu päättyi siis espoolaisten 8-5-voittoon. Jani Nieminen torjui maalillaan 29 kertaa, kun Mikael Saari keräsi 15 ja Wille Mattila 13 torjuntaa.

 

Keskiviikkona revanssi Kiekko-Espoosta 

Tappion myötä Pyryn sarjasijoitus tipahti sijalle kolme, ja Kiekko-Espoo nousi ohitse toiselle sijalle. Sarjakärkeen siirtyi FPS, joka on Pyryä kolme pistettä edellä. 

Keskiviikkona Pyry lähtee vierasreissulle Espooseen kääntämään tilannetta ja ryöstämään kolmea sarjapistettä. Ottelu alkaa klo 18.30, ja on nähtävissä myös Ruutu+-palvelussa.

Kuvat Harri Hedman

 

 

 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin
14.03.2024Tänään kova taistelu Kotkassa
13.03.2024Pyry kaivoi verta nenästään - Pudotuspelien ensimmäinen tappio
12.03.2024Ratkeaako finaalipaikka tänään?
10.03.2024Viikonlopun taistot tauonnut! Pyry johtaa välieräsarjaa 2-0
09.03.2024Välieräsarjan toinen näytös tänään Kotkassa
08.03.2024Välierät käyntiin
03.03.2024Kuivaniemi ratkaisi sarjan ajassa 59:59
02.03.2024Pyry voiton päässä välieristä
01.03.2024Pyry valloitti Kalajoen
01.03.2024Tänään taistellaan Kalajoella
28.02.2024Vakuuttava avausvoitto Pyryn nimiin
28.02.2024Tänään ne alkavat - nimittäin pudotuspelit
24.02.2024Katsojien pudotuspeli-info
23.02.2024Runkosarjan viimeinen paikallisvääntö tänään Lempäälässä
20.02.2024Kuivaniemi valittu vuoden puolustajaksi
19.02.2024Runkosarjan voitto jälleen Pyryn nimiin
18.02.2024Tänään Pyry saa vieraita Lapualta
17.02.2024Tänään vastassa SaPKo - ratkeaako runkosarjan voitto
12.02.2024Kaksi tärkeää voittoa aloitti jatkosarjan
11.02.2024Tänään Titaanit vierailulla Kattokeskus Areenalla
10.02.2024Jatkosarja alkaa - vastassa ensimmäisenä Muik Hockey
05.02.2024Alkusarja päättyi tappioon - Jatkosarjan ohjelma julki
02.02.2024Tänään kiihkeä paikallispeli Lempäälässä
29.01.2024Kaksi revanssia poikivat kuuden pisteen viikonlopun
27.01.2024Runkosarjan viimeinen kotipeli
26.01.2024Tänään taistellaan pisteistä Savonlinnassa
21.01.2024Pyryllä tehokas viikonloppu
20.01.2024Tänään kotikaukalossa vastassa Hunters
19.01.2024Tänään Pyryllä revanssin paikka
14.01.2024Paluu voittokantaan kotiyleisön edessä
12.01.2024Tänään vastassa sarjakakkonen
12.01.2024Maajoukkuekokemusta hyökkäykseen
08.01.2024Pyryn kevätkaudelle murheellinen alku
07.01.2024Joulutauko takana, tänään vastassa RaaheK
06.01.2024Pyry menee päivä kerrallaan kohti kevään huipennusta
04.01.2024Lammi lainalle Mestikseen
18.12.2023Kahden pisteen voimin joulutauolle
16.12.2023Tänään pelataan Järvenpäässä
15.12.2023Tänään vuorossa kiihkeä paikallispeli
09.12.2023Kaksipiippuinen viikonloppu takana
09.12.2023Tänään vastassa kivenkova kotijoukkue
08.12.2023Tänään vastassa S-Kiekko kotona
06.12.2023Vuoden Liikuntateko-palkinto Pyryn taustahenkilöille
03.12.2023Erikoistilanteet rautaa Seinäjoella
03.12.2023Tänään Etelä-Pohjanmaalla vastassa S-Kiekko
26.11.2023Kaksi pistettä mukaan pohjoisesta
26.11.2023Tänään taistellaan Raahessa
25.11.2023Pohjoisen kiertue alkaa Kalajoelta
19.11.2023Putki katki ja uusi aluilleen
18.11.2023Jännitysottelu - kevään finaalipari vastakkain
17.11.2023Paikallisvääntö tänään Lempäälässä
04.11.2023Pyry hurjassa vireessä maaottelutauolle
03.11.2023Tänään vastassa Porvoon Hunters
28.10.2023Pyry talloi Haukkojen siivet heti alussa
28.10.2023Tänään kärkiottelu - vastassa sarjakakkonen
27.10.2023Tänään Halloween-ottelu
21.10.2023Pyryn ylivoima on tappavan tehokasta
21.10.2023Tänään pisteitä metsästämässä Lapualla
15.10.2023Kuuden ottelun voittoputkessa
14.10.2023Syysloma käyntiin perhepelillä
13.10.2023Taistelu pisteistä jatkuu tänään Porvoossa
07.10.2023Outoja ja hienoja maaleja Nokian lauantai-illassa
07.10.2023Tänään kärkiottelu Kattokeskus Areenalla
01.10.2023Parasta Pyryä tähän asti
30.09.2023Tänään kohdataan Titaanit kotijäällä
25.09.2023Pyry palasi voittokantaan kotiyleisön edessä
17.09.2023Kaksijakoinen kauden avaus
14.09.2023Kapteenit kaudelle 2023-2024 valittu
10.09.2023Nuorta voimaa joukkueeseen
07.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
06.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
25.08.2023Voitto ja niukka tappio viikon saldo
23.08.2023Vahvistus hyökkäykseen
22.08.2023Harjoitusottelut käyntiin
15.08.2023Lehtonen täydentämään puolustusta
07.08.2023Kausikortit myynnissä nyt
04.08.2023Olemme mukana tänään tapahtumassa Löytiksellä
13.07.2023Harjoitusottelut käyntiin ja kausikortit myyntiin elokuussa
21.06.2023Kesäharjoittelukausi takana, joukkueeseen ja valmennukseen täydennyksiä
16.06.2023Korpelan tehoilu jatkuu Nokialla
16.06.2023Se on Mäkiviinikka!
15.06.2023Sarjan tehokkain puolustaja jatkaa

Näytä lisää »