Titaanit joutui taipumaan Pyryn käsittelyssä

08.10.2017

Kotkan Titaanien saapuessa Nokialle, odotettiin tasaista kärkijoukkueiden välistä vääntöä, mutta Pyry näyttikin kaapin paikan erittäin jämäkällä esityksellä lukemin 5-1. Suurimmat tehoilijat Pyryn riveistä olivat Pyryn parhaana pelaajan palkittu Oskari Ojanen (1+1) sekä Tino Kauppinen ja Juho Painilainen tehoin 0+2. Tomi Rautio onnistui torjumaan maalillaan 36 kertaa.

Tästä linkistä pääset katsomaan Harri Hedmanin kuvakoosteen!

 

Ensimmäisessä erässä Pyryllä oli jo mahdollisuus karata

Molemmat joukkueet aloittivat ottelun hyvin, mutta pelin ensimmäiset viisi minuuttia Titaanit olivat hieman niskan päällä. Hyviä maalipaikkoja ei kuitenkaan hirveästi ollut, joten Pyry selvitti vierasjoukkueen alkurynnistyksen.

Pyry pääsi iskemään ottelun ensimmäisen täysosuman seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Painilainen löysi Joni Lavosen aivan yksin maalin edestä, ja tällä oli helppo työ pistää kiekko pussiin. Toinen syöttöpiste merkattiin Kauppiselle.

Molemmilla joukkeilla oli vielä paikkoja maaleihin varsinkin Pyryllä, jolla oli saumat karata muutamankin maalin johtoon, mutta Santeri Levänen Titaani-maalilla piti joukkuettaan mukana. Titaaneillakin oli paikkansa, mutta Rautio pysäytti yritykset hyvillä torjunnoilla ja näyttävillä liukumisilla.

Molemmilla joukkueilla oli vielä yksi ylivoimakin ensimmäisen erän loppupuolella, mutta maaliverkot eivät heiluneet. Torjuntojenkin valossa erä oli Pyryn hallintaa, kun Rautio joutui venymään 12 kertaa ja Levänen 17 kertaa.

 

Toinen erä oli tasainen

Pyry sai toiseen erään unelma-alun, kun vain 24 sekunnin pelin jälkeen Ojanen ohjasi Kauppisen viivalta lähteneen laukauksen maaliin. Myös Teppo Antila sai tähän maaliin syöttöpisteen.

Pitkään mentiin ilman suurempia tapahtumia, mutta erän puolenvälin jälkeen alkoi tapahtumaan. Ensin Pyry siirtyi 3-0-johtoon Waltteri Selimgerein komean yksilösuorituksen päätteksi. Syötöille tähän maaliin pääsivät Ojanen ja Jesse Koskelo.

Pyry otti erään vielä kaksi jäähyä, joista jälkimmäisellä Titaanit iski. Juho Veneskarin laukaus viivalta yllätti Raution, ja kotkalaiset pääsivät juhlimaan kavennusta erän loppuun. Rautio oli toisessa erässä työllistetympi, hänen torjuessa 15 kiekkoa ja Leväsen 13.

 

Kolmas erä meni pelailuksi

Titaanien kiri hankaloutui, kun joukkue joutui heti erän alkuun alivoimalle, josta Pyry iski neljännen maalinsa. Mikko Komulainen laittoi kiekon maalin taakse Juuso Rämölle, joka käänsi kiekon päättäväisesti maalille ja iski ensimmäisen maalinsa Pyryn paidassa. Toinen syöttö merkattiin Juha Korkeamäelle.

Pyry tarjosi erässä Titaaneille mahdollisuuden ylivoimamaaliin useampaankin kertaan, mutta kotkalaiset eivät saaneet kiekkoa maaliin. Nokialaisten taisteluilmeen näytti varsinkin Antila, joka blokkasi kaksi kovaa laukausta erittäin kivuliaan näköisesti ja sai vielä kiekon pois alueelta.

Viimeisen naulan Titaanien arkuun löi Aleksi Niemi, jonka tarkka laukaus löysi tiensä Leväsen vartioimaan maaliin. Painilainen nappasi tähän maaliin illan toisen syöttöpisteensä.

Kolmannen erän mentyä hieman pelailuksi, ei laukauksiakaan nähty enää niin paljon kuin edellisissä erissä, Raution torjuessa yhdeksän kiekkoa ja Leväsen kuusi. Seuraavan kerran Pyry hakee jatkoa voittoputkelleen ensi keskiviikkona Jyväskylässä Riemun vieraana. Ja ensi lauantaina koittaa seuraava kotiottelu, Kooveen saapuessa klo. 17.00 alkavaan Pirkanmaan paikalliseen Nokialle.

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin
14.03.2024Tänään kova taistelu Kotkassa
13.03.2024Pyry kaivoi verta nenästään - Pudotuspelien ensimmäinen tappio
12.03.2024Ratkeaako finaalipaikka tänään?
10.03.2024Viikonlopun taistot tauonnut! Pyry johtaa välieräsarjaa 2-0
09.03.2024Välieräsarjan toinen näytös tänään Kotkassa
08.03.2024Välierät käyntiin
03.03.2024Kuivaniemi ratkaisi sarjan ajassa 59:59
02.03.2024Pyry voiton päässä välieristä
01.03.2024Pyry valloitti Kalajoen
01.03.2024Tänään taistellaan Kalajoella
28.02.2024Vakuuttava avausvoitto Pyryn nimiin
28.02.2024Tänään ne alkavat - nimittäin pudotuspelit
24.02.2024Katsojien pudotuspeli-info
23.02.2024Runkosarjan viimeinen paikallisvääntö tänään Lempäälässä
20.02.2024Kuivaniemi valittu vuoden puolustajaksi
19.02.2024Runkosarjan voitto jälleen Pyryn nimiin
18.02.2024Tänään Pyry saa vieraita Lapualta
17.02.2024Tänään vastassa SaPKo - ratkeaako runkosarjan voitto
12.02.2024Kaksi tärkeää voittoa aloitti jatkosarjan
11.02.2024Tänään Titaanit vierailulla Kattokeskus Areenalla
10.02.2024Jatkosarja alkaa - vastassa ensimmäisenä Muik Hockey
05.02.2024Alkusarja päättyi tappioon - Jatkosarjan ohjelma julki
02.02.2024Tänään kiihkeä paikallispeli Lempäälässä
29.01.2024Kaksi revanssia poikivat kuuden pisteen viikonlopun
27.01.2024Runkosarjan viimeinen kotipeli
26.01.2024Tänään taistellaan pisteistä Savonlinnassa
21.01.2024Pyryllä tehokas viikonloppu
20.01.2024Tänään kotikaukalossa vastassa Hunters
19.01.2024Tänään Pyryllä revanssin paikka
14.01.2024Paluu voittokantaan kotiyleisön edessä
12.01.2024Tänään vastassa sarjakakkonen
12.01.2024Maajoukkuekokemusta hyökkäykseen
08.01.2024Pyryn kevätkaudelle murheellinen alku
07.01.2024Joulutauko takana, tänään vastassa RaaheK
06.01.2024Pyry menee päivä kerrallaan kohti kevään huipennusta
04.01.2024Lammi lainalle Mestikseen
18.12.2023Kahden pisteen voimin joulutauolle
16.12.2023Tänään pelataan Järvenpäässä
15.12.2023Tänään vuorossa kiihkeä paikallispeli
09.12.2023Kaksipiippuinen viikonloppu takana
09.12.2023Tänään vastassa kivenkova kotijoukkue
08.12.2023Tänään vastassa S-Kiekko kotona
06.12.2023Vuoden Liikuntateko-palkinto Pyryn taustahenkilöille
03.12.2023Erikoistilanteet rautaa Seinäjoella
03.12.2023Tänään Etelä-Pohjanmaalla vastassa S-Kiekko
26.11.2023Kaksi pistettä mukaan pohjoisesta
26.11.2023Tänään taistellaan Raahessa
25.11.2023Pohjoisen kiertue alkaa Kalajoelta
19.11.2023Putki katki ja uusi aluilleen
18.11.2023Jännitysottelu - kevään finaalipari vastakkain
17.11.2023Paikallisvääntö tänään Lempäälässä
04.11.2023Pyry hurjassa vireessä maaottelutauolle
03.11.2023Tänään vastassa Porvoon Hunters
28.10.2023Pyry talloi Haukkojen siivet heti alussa
28.10.2023Tänään kärkiottelu - vastassa sarjakakkonen
27.10.2023Tänään Halloween-ottelu
21.10.2023Pyryn ylivoima on tappavan tehokasta
21.10.2023Tänään pisteitä metsästämässä Lapualla
15.10.2023Kuuden ottelun voittoputkessa
14.10.2023Syysloma käyntiin perhepelillä
13.10.2023Taistelu pisteistä jatkuu tänään Porvoossa
07.10.2023Outoja ja hienoja maaleja Nokian lauantai-illassa
07.10.2023Tänään kärkiottelu Kattokeskus Areenalla
01.10.2023Parasta Pyryä tähän asti
30.09.2023Tänään kohdataan Titaanit kotijäällä
25.09.2023Pyry palasi voittokantaan kotiyleisön edessä
17.09.2023Kaksijakoinen kauden avaus
14.09.2023Kapteenit kaudelle 2023-2024 valittu
10.09.2023Nuorta voimaa joukkueeseen
07.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
06.09.2023Pyry Hockey yhteistyöhön HC Nokian kanssa
25.08.2023Voitto ja niukka tappio viikon saldo
23.08.2023Vahvistus hyökkäykseen
22.08.2023Harjoitusottelut käyntiin
15.08.2023Lehtonen täydentämään puolustusta
07.08.2023Kausikortit myynnissä nyt
04.08.2023Olemme mukana tänään tapahtumassa Löytiksellä
13.07.2023Harjoitusottelut käyntiin ja kausikortit myyntiin elokuussa
21.06.2023Kesäharjoittelukausi takana, joukkueeseen ja valmennukseen täydennyksiä
16.06.2023Korpelan tehoilu jatkuu Nokialla
16.06.2023Se on Mäkiviinikka!
15.06.2023Sarjan tehokkain puolustaja jatkaa

Näytä lisää »