Täyden kuuden pisteen viikko takana

27.10.2024

lassila.jpg
Jesse Lassila luutii takalinjalla varmasti (Sallisvalokuvia)

Pyryn viikko alkoi torstaina Jyväskylässä, johon joukkue oli matkannut sarjakärki Riemun vieraaksi. Ottelusta tulikin melkoinen spektaakkeli alkukauden kovimpien jengien välillä, kun Hippokselle oli saapunut pitämään mekkalaa ainakin 300 opiskelijaa. Tunnelma ottelussa olikin vierasotteluistamme paras.

Riemu aloitti ottelun maalinteon ja näyttikin jo, että pääsivät siirtymään ensimmäiselle erätauolle johtoasemassa. Valtteri Mäkiviinikka oli kuitenkin unohtunut kohtalokkaasti maalin eteen ylivoimapelin aikana ja sivalsi tasoituksen digitaalien näyttäessä aikaa 19.56.

Toinen erä oli ajoittain päivän parasta Pyryä, ja jyväskyläläiset joutuivat tyytymään taistelemaan omassa päässä. Maalejakin nokialaiset saivat iskettyä kaksi kappaletta, mutta Riemu kuittasi molemmat. Maalien jälkeiset vaihdot olivat Pyrylle jälleen kryptoniittia.

Kolmannessa erässä seuraavan maalin merkitys alkoi olla jo todella ratkaiseva. Pyry pääsi johtoon Ville Kivimäen rusikoidessa paluukiekosta ensimmäisen maalinsa uudessa joukkueessaan, mutta jälleen opiskelijarevohka tasoitti. Valtteri Mäkiviinikan piiska reilut kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä oli silti liikaa ja se jäi ottelun voittomaaliksi. Sama mies iski vielä illan neljännen maalinsa tyhjään Riemu-rysään.

 

Yli 400 ihmistä todisti Pyryn kotivoittoa

maksa.jpg
Viikon otteluissa Valtteri Mäkiviinikalle tehot 6+2 (kuva Elna Rikkinen)

 

Lauantaina oltiin jälleen Nokialla, kun vastaan luisteli Kotkan Titaanit. Pyry sai hallita ottelua alusta loppuun Titaanien ohuen kokoonpanon myötä ja vierailijat olivatkin liikkeellä varsin nihilistisellä pelityylillä: Puolusta, puolusta, puolusta ja toivo vastaiskua.

Ensimmäiset kaksi erää kotkalaisten taktiikka jokseenkin jopa toimi, kun Pyry pysyi aisoissa. 40 minuutin pelin jälkeen taululla oli useista paikoista huolimatta vain lukemat 2–0 ja aivan kolmannen erän alkuun tullut Titaanien ylivoimakavennus piti ottelun jännittävänä. Sitä ei kuitenkaan kauaa jatkunut, kun Pyry sai omalla ylivoimallaan hanat auki. Lopulta tulostaululla seisoi varsin jykevä lopputulos 7–1.

Viikon otteluissa monikin pelaaja pääsi tehoilemaan huolella, mutta yksi oli ylitse muiden. Tehot 6+2 kahteen otteluun tehnyt Valtteri Mäkiviinikka varmisti sen, että Pyry palasi lauantain jälkeen, ainakin hetkeksi, sarjakärkeen.

 Seuraavan kerran pelataan ensi perjantaina, kun LeKi saapuu kauden kolmanteen Pirkanmaan paikalliseen Nokialle. Tuo ottelu alkaa klo 18.30.


 

 

25.03.2025Tiedote karsintojen peruuntumisesta
23.03.2025Pyry on mestari kolmatta vuotta putkeen
21.03.2025Suomi.sarjan mestaruus taskussa
21.03.2025Juhlitaanko tänään mestaruutta vai matkataanko huomenna Lapualle?
20.03.2025Pyry väkevästi sisään finaaleihin - Mestaruus katkolla perjantaina Nokialla
19.03.2025Pyry voiton päässä mestaruudesta
19.03.2025Lapualta hakemaan toista kiinnitystä mestaruuspokaaliin
17.03.2025Ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen
17.03.2025Taistelu mestaruudesta alkaa
12.03.2025Pyry pelaa jälleen mestaruudesta keväällä 2025

Siirry arkistoon »