Pyry finaaliin yli 900-päisen kotiyleisön edessä

24.03.2023

limppu-ja-kuiva_500.jpg
Niko Kuivaniemi ja Mikko Lindbom (oik) maalintekijäsankarit

Pirkanmaan paikallisvälieräsarja sai todellakin arvoisensa päätöksen, kun Pyry ja LeKi ottivat yhteen viidennen ja viimeisen kerran sarjan ollessa tasatilanteessa 2–2. Pitkään mentiin myös itse ottelussa tasatilanteessa mutta lopulta vain kahdeksan sekuntia ennen peliajan päätöstä Niko Kuivaniemi räjäytti ennätysyleisön juhlatunnelmiin 3-2-voittomaalillaan.

Pyry sai otteluun haluamansa alun tuloksellisesti, kun Mikko Lindbom rusikoi ottelun avausmaalin vajaan viiden minuutin pelin jälkeen maalin edestä. LeKi piti tahtipuikkoa kuitenkin kädessään myllyttäessään peliä kohti Veli-Matti Mäkisen vartioimaa maalia. Lopulta he saivat tulosta aikaan, kun Jere Koskisen heitto maalille livahti sisään kirvelevästi ajassa 19.59.

Toisen erän kuva oli samanlainen, Pyryn peli oli kipsissä mutta vaarallisia paikkoja nähtiin molemmissa päissä. Mikko Lindbom oli jälleen asialla murtautuessaan keskeltä läpi ja maalintekoon puolitoista minuuttia ennen erän päätöstä vieden Pyryn toistamiseen johtoon. Lunta tuli tupaan nokialaisille minuutti ja kymmenen sekuntia myöhemmin Väinö Österlundin suuntaa muuttaneen kaukolaukauksen yllätettyä Mäkisen. Näin päätöserään siirryttiin kutkuttavassa 2–2-tasatilanteessa.

Kotijoukkueen peli parani päätöserään, mutta tulosta ei syntynyt. Paikkoja nähtiin molemmissa päissä ja hallissa ei varmasti ollut ensimmäistäkään henkeä, joka ei olisi jännittänyt, kuinka maalin pelissä lopulta käy. Vierailijat ajautuivat jäähyilemään otteluajan loppupuolella ja se lopulta kostautui. Jatkoerä näytti jo vääjäämättömältä, mutta mitä vielä. Niko Kuivaniemi eteni viivasta pari potkua kohti Valtteri Kyllisen maalia ja tulitti kiekon takuuvarmasti yläriman kautta maaliviivan oikealle puolelle. Nokialaisjoukkueen ja yleisön riemu oli sanoinkuvailematon maalin tullessa jatkuen aina loppusummerin jälkeisiin juhliin.

Pyry eteni siis ensimmäistä kertaa historiassaan Suomi-sarjan finaaleihin ja piinaavan odotuksen jälkeen Mestis-karsintoihin. Edellisistä karsinnoista oli ehtinyt kulumaan jo kymmenen vuotta. Finaalit pelataan paras kahdesta-järjestelmällä ja vastaan luistelee niin ikään viidennessä ottelussa oman välieräsarjansa hoitanut rakas ystävä Kalajoen JHT. Ensimmäinen ottelu pelataan Kalajoella lauantaina ja ratkaisu nähdään Nokialla sunnuntaina klo 17 alkaen.

Pyry – LeKi 3–2 (1–1, 1–1, 1–0)

1-0             Lindbom (Korkeamäki, Kuivaniemi)
1-1             Koskinen (Tiitinen, Myllykallio)
2-1             Lindbom (Kuivaniemi, Kylmäniemi)
2-2             Österlund (Tiala, Kyllinen)
3-2YV         Kuivaniemi (Mäntymäki, Lamminsivu)

Torjunnat:
Mäkinen V-M 36
Kyllinen 33

 

Seuraava ottelu:

JHT – Pyry 1. finaali klo 16, La 25.3. Kalajoki 

Seuraava kotiottelu:

Pyry – JHT 2. finaali klo 17, Su 26.3. Kattokeskus Areena


 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »