Murskalukemat välieräavauksessa

17.03.2023

IMG_9013_500.jpg
Maalilla Veli-Matti Mäkinen on vaikea ohitettava

Kova oli Pyryn startti välieräsarjaan. Ajassa 3:08 taululla oli jo 3-0 Pyryn hyväksi. LeKilläkin oli paikkansa mutta Veli-Matti Mäkisen maali oli kuin kirottu. Lepoedun saaneet nokialaiset eivät olleet lähteneet peruuttelemaan paikallisottelusarjaan.

Toisessa erässä meno vain kiihtyi. Ensin tykitettiin Wille Mattila vaihtoon lempääläläisten maalin suulta ja tilanteeksi 6-0, jonka jälkeen Valtteri Kyllinen joutui antautumaan vielä kahdesti upeiden täysosumien myötä. Kolmas erä oli 8-0 tilanteen jälkeen vain muodollisuus ja siinä LeKi onnistui rikkomaan kuparisensa kahdella maalilla Pyryn yhtä lisäosumaa vastaan. Loppulukemat Pyrylle 9-2.

IMG_9123_500.jpg
Valtteri Mäkiviinikka (keskellä) tehoili 0+5
IMG_9118_500.jpg
Jesse Kylmäniemen tehot 1+4
IMG_8938_500.jpg
Lassi Korpela latoi neljä maalia vastustajan verkkoon

Kovimmassa vireessä punapaidoista oli Jesse Kylmäniemen johtama kakkoskentällinen. Kylmäniemi iski tehot 1+4 ja Valtteri Mäkiviinikka 0+5, kun taas Lassi Korpela sivalsi neljä maalia LeKin verkkoon. Yhteensä Pyrystä pisteille pääsi 11 eri pelaajaa.

Sarja on nyt avattu ja tilanne on Pyryn hyväksi 1-0. Ottelut jatkuvat lauantaina toisen ottelun merkeissä Lempäälässä klo 18.30. Sunnuntaina pelataan jälleen Nokialla klo 17. Portit finaaliin avautuvat kolmella voitolla.

Pyry - LeKi 9-2 (3-0, 5-0, 1-2)

1-0            Korpela (Mäkiviinikka, Helin)
2-0            Koivisto (Hautamäki, Huhtanen)
3-0            Kylmäniemi (Huhtanen, Mäkiviinikka)
4-0            Lassila (Kylmäniemi, Mäntymäki)
5-0            Korpela (Mäkiviinikka, Kylmäniemi)
6-0            Ahmaoja (Koivisto, Huhtanen)
7-0            Korpela (Kylmäniemi, Mäkiviinikka)
8-0AV        Välimäki (Mäntymäki
8-1SR        Painilainen (Tiitinen, Autio)
8-2            Tiitinen (Koskinen)
9-2            Korpela (Kylmäniemi, Mäkiviinikka)

Torjunnat:
Mäkinen V-M 29
Mattila 15
Kyllinen 16

Seuraava ottelu:
LeKi - Pyry 2. välierä klo 18.30, La 18.3.2023 Kiekkobussi Areena, Lempäälä

Seuraava kotiottelu:
Pyry - LeKi 3. välierä klo 17, Su 19.3.2023 Kattokeskus Areena

Kuvat: Elna Rikkinen (arkisto)


28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »