Maalinteon tuskaa Pohjanmaalla

19.12.2022

Korpela15_500.jpg
Lassi Korpela pistepörssin toisena joulutauolle

Pyryn syyskauden viimeiset ottelut sijoittuivat Raaheen ja Kalajoelle, joista lopulta kotiintuomisina oli vain yksi piste. Sekin joka tapauksessa riitti nokialaisille sarjakärjessä joulutauolle siirtymiseen.

Ensin lauantaina Pyry sai otteluun erittäin heikon lähdön, kun Raahe-Kiekko pääsi jo neljän maalin karkumatkalle. Sinnikkäästi vieraat kuitenkin kirivät eron kiinni ja nousivat tasoihin mutta vielä kerran pääsivät raahelaiset rokottamaan Pyryn virheistä ja voittivat ottelun maalein 5-4.

Sunnuntaina oli vuorossa sarjan kärkiottelu, kun Pyry vieraili JHT:n pyhätössä. Maalit olivat vauhdikkaassa ottelussa tiukilla ja varsinkin Pyry tuskaili koko viikonlopun vaivanneen tehottomuuden kanssa laadukkaita paikkoja syntyessä liukuhihnalta mutta maaleja ei.

Tasoihin Pyry nousi vielä kolmannen erän lopulla, mutta isännät vetivät pidemmän korren jatkoajalla ja voittivat ottelun maalein 3-2. Pyry pääsee yrittämään voittokantaan paluuta 5. tammikuuta, kun Lapuan Virkiä saapuu toisen kerran tällä kaudella Nokialle.

Nyt oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille kannattajillemme ja tukijoillemme!

 

Raahe-Kiekko - Pyry 5-4 (3-0, 1-2, 1-2)

1-0SR    Sippala (Uusinarkaus, Kiviniemi)
2-0         Junnila (Vääräkoski, Suoranta)
3-0         Hatula
4-0         Viitanen (Hatula, Laitala)
4-1         Välimäki (Mäntymäki, Kalliosalo)
4-2         Lassila (Kuivaniemi, Pelttari)
4-3         Huhtanen (Pelttari, Kivinen)
4-4         Mäntymäki (Kalliosalo, Salmi)
5-4         Sippala (Heikkilä)       

Torjunnat:
Taari 30
Mustonen 5
Mäkinen17

JHT - Pyry 3-2 JA. (0-0, 2-1, 0-1, 1-0)

1-0         Palola (Hietakangas, Himmanen)
1-1YV     Hautamäki (Kylmäniemi, Korpela)
2-1         Himmanen (Palola, Hietakangas)
2-2         Korpela (Mäntymäki, Välimäki)
3-2         Palola (Venäläinen)

Torjunnat:
Korpela 37
Mäkinen 28

Seuraava kotiottelu:
Pyry - Virkiä (Lapua) 5.1.2023 klo 18.30

Kuva Elna Rikkinen (arkisto)


11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »