D-Kiekko tuotti Pyrylle kauden ensimmäisen kotitappion

31.10.2021

tiala_500_uusi.jpg
Aleksi Tiala sai syöttöpisteen Pyryn molempiin maaleihin


Suomi-sarjan kärkikamppailu Pyryn ja D-Kiekon välillä lässähti toisessa erässä, kun jyväskyläläiset karkasivat kolmen maalin päähän eikä Pyry tästä enää toipunut. Loppulukemat kirjattiin D-Kiekon hyväksi maalein 2-8 (1-1, 1-4, 0-3). 

Pyry iski ottelussa kaksi hienoa maalia, jotka lähtivät Lassi Korpelan ja Kalle Lehtisen lavoista. Ratkaisun tuntua alkoi olla ilmassa, kun toisen erän puolivälissä Waltteri Selimgerei ei onnistunut maalinteossa rangaistuslaukauksesta ja heti seuraavasta hyökkäyksestä vierailijat kävivät rokottamassa toisessa päässä. 

Nokialaisten kausi jatkuu ensi viikonloppuna. Ensin joukkue vierailee Kotkassa lauantaina Titaanien vieraana ja sunnuntaina pelataan jälleen Nokialla. Silloin vieraaksi saapuu myöskin sarjan kärkipäähän kuuluva Raahe-Kiekko. Tuo ottelu alkaa klo 16. 

Pyry - D-Kiekko 2-8 (1-1, 1-4, 0-3) 

0-1 Lappalainen (Tiainen, J. Jääskeläinen)
1-1 YV Korpela (Tiala, Selimgerei)
1-2 K. Jääskeläisen (Kallioinen, Pennanen)
2-2 Lehtinen (Lamminsivu, Tiala)
2-3 Jääskeläinen (Lappalainen)
2-4 Hakala (Tikkanen, Nyman)
2-5 Yliniva (Kallioinen, Lagerbohm)
2-6 J. Jääskeläinen (K. Jääskeläinen)
2-7 Kallio (Tiainen)
2-8 Viitanen (Korhonen, K. Jääskeläinen) 

Torjunnat:
Pyry
Kyllinen 33

D-Kiekko
Lähteenmäki 23 

Yleisöä
275

 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »