Laser HT kaatui rutiinisuorituksella Nokialla

23.10.2021

kyllinen-550_2.jpg
Valtteri Kyllinen maalissa otti upeita koppeja


Pyry nappasi kauden seitsemännen voittonsa Laser HT:n kustannuksella, kun ottelu päättyi lukemiin 5-1 (3-0, 1-1, 1-0). Voitto oli Pyryn toinen tähän viikonloppuun, kun eilen joukkue kävi Järvenpäässä kaatamassa Haukat. 

Ensimmäinen erä oli nokialaisten juhlaa. Pyry aloitti ottelun vahvasti ja myllytti kiekkoa oululaisten päätyyn kerta toisensa jälkeen. Tulostakin syntyi kolmesti. Kaikki erän osumat iski Valtteri Mäkiviinikka, joka näin ollen onnistui toistamiseen tänä viikonloppuna kypärätempussa, nyt jo ottelun avauserässä. 

Ottelun taso laski mitä pidemmälle se eteni ja maaleja nähtiinkin enää kolme kappaletta. Pyrystä maalinteossa onnistuivat vielä Lassi Korpela ja Niko Kuivaniemi. Eivät vierailijat halvalla nahkaansa myyneet, vaan saivat myös luotua jonkin verran paikkoja kohti Valtteri Kyllisen vartioimaa Pyry-nuottaa, mutta tämä torjui hienosti läpi ottelun. Laserin ainokaisen pääsi iskemään Niko Vehkaperä ylivoimalla toisen erän loppuhetkillä. 

Pyryn ottelut jatkuvat ensi viikolla, kun lauantaina Nokialle saapuu myöskin vahvasti kautensa aloittanut Jyväskylän D-Kiekko. Tuo ottelu alkaa klo 17. Tervetuloa silloinkin kannustamaan Pyry voittoon!

Pyry - Laser HT 5-1 (3-0, 1-1, 1-0)

1-0 YV Mäkiviinikka (Selimgerei, Korpela)
2-0 Mäkiviinikka (Korkeamäki, Kylmäniemi)
3-0 Mäkiviinikka (Kylmäniemi, Korpela)
4-0 SR Korpela (Tiala, Selimgerei)
4-1 YV Vehkaperä (Jakola, Laitala)
5-1 Kuivaniemi (Lamminsivu, Selimgerei)

Torjunnat: 

Pyry
Kyllinen 29 

Laser HT
Rajala 40

Yleisöä 
410


 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »