Hollolan ilta oli Pyryn 11 maalin ottelussa

15.10.2021

KORPELA-p.jpg
Lassi Korpela (15) pussitti kiekon verkkoon kahdesti

Viikonlopun ensimmäinen vierasottelu tuotti Pyrylle täydet kolme pistettä, kun HC Giants kaatui Hollolassa maalein 3-8 (1-2, 0-4, 2-2). Pyryltä seitsemän eri pelaajaa onnistui maalinteossa ja kaksi osumaa iski joukkueen parhaana pelaajana palkittu Lassi Korpela. Olli Mustonen torjui maalillaan hyvin ja nappasi 23 torjuntaa. 

Isännät pääsivät tekemään ottelun ensimmäisen maalin, mutta vielä ennen ensimmäistä erätaukoa oli Pyry jo kuskin paikalla tulostaulullakin. Toisessa erässä Pyry pääsi iskemään ratkaisevat neljä maalia ja enempäänkin oli mahdollisuus, mutta tolpat pelastivat kotijoukkueen. Kolmas erä olikin sitten enää pelailua ja molemmat joukkueet pääsivät tekemään vielä kaksi lisämaalia. 

Pyryn saldo kauden ensimmäisessä viidestä pelistä on nyt viisi voittoa täydellä 15 pisteen potilla. Huomenna pelin pitää olla jälleen kohdillaan, jos tätä mielitään jatkaa, sillä nokialaiset vierailevat Kalajoella vanhan kilpakumppanin JHT:n vieraana. Ottelu alkaa klo 16 ja näillä näkymin ei ole nähtävissä LeijonatTV:ssä. 

HC Giants - Pyry 3-8 (1-2, 0-4, 2-2) 

1-0 Karimies (Scriver, Leinonen) 

1-1 Korpela (Lindfors, Kuivaniemi) 

1-2 Mäkiviinikka (Korpela, Mäkelä) 

1-3 YV Lamminsivu (Selimgerei, Tiala) 

1-4 Koskinen (Selimgerei, Lamminsivu) 

1-5 Ylitalo (Kylmäniemi, Mäkiviinikka) 

1-6 SR Korpela (Mäkiviinikka, Kylmäniemi) 

2-6 YV King (Rissanen) 

2-7 Lehtonen (Ylitalo, Koskinen) 

3-7 Karimies (Nevalainen, Scriver) 

3-8 Lampinen (Untala, Ylitalo) 

Torjunnat: 

HC Giants
De Massa Carlsson 2
Tolvanen 32 

Pyry
Mustonen 23 

Yleisöä
65


 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »