Pyrylle kova paluumuuttaja Ranskasta

27.08.2021

Lavonen_500.jpg

Hyökkääjä Joni Lavonen edustaa ensi kaudella jälleen Nokian Pyryä Suomi-sarjassa. Viimeksi taidokas hyökkääjä nähtiin Nokialla kaudella 2017-2018. Lavosen sopimus on muiden tavoin yksivuotinen.

26-vuotias Valkeakosken Kiekko-Ahmojen kasvatti edusti edelliset kaksi kautta Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Caenia, mutta viime kausi peruttiin vallitsevan pandemian vuoksi. Mestiksessä ennen ja jälkeen Pyryssä vietettyä edellistä kautta Lavonen on pelannut 52 ottelua iskien 12 tehopistettä.

Kaudella 2017-2018 Pyry voitti Suomi-sarjan runkosarjan ja nappasi lopulta pronssia kitkerän Kooveelle kärsityn välierätappion jälkeen. Lavonen oli tuolloin yksi joukkueen näkyvimpiä pelaajia. Hän iski yhteensä 39 ottelussa 44 tehopistettä. Hän on myös Suomen mestari Ilveksen A-junioreista vuodelta 2016.

Joni Lavonen edustaa Pyryä jo tänään, kun joukkue matkaa Lempäälään Suomen Cup-avaukseensa. Ottelu alkaa Kiekkobussi Areenalla klo 18.30. Aiemmin keskiviikkona lohkon kolmas joukkue S-Kiekko onnistui kaatamaan LeKin kotonaan.


28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »