Hunters sarjassa johtoon Pyryn taistelusta huolimatta

01.03.2020

topi3_p.jpg
Topi Salmelan maali piti Pyryn pelissä mukana

Voiton ryöstäminen Porvoosta ei olisi tänään ollut Pyrylle mahdottomuus, mutta isot virheet maksoivat kalliin hinnan. Värikkään ottelun jälkeen Hunters siirtyi sarjassa johtoon voitettuaan ottelun maalein 6-4 (2-1, 1-1, 3-2).

Erien alut olivat nokialaisille vaikeita, sillä jokaisen erän alussa Hunters pääsi iskemään maalin. Pyry kuitenkin oli pelissä hyvin mukana mitä pidemmälle erät menivät, mutta tasoihin nokialaiset eivät enää yltäneet. Edes kolmannen erän lopun kaksi maalia eivät riittäneet Pyrylle, Huntersin rokotettua vierasjoukkuetta sen omista virheistä.

Sarja jatkuu tiistaina Nokialla, jolloin Pyryllä on mahdollisuus laittaa sarja tasoihin. Ottelu alkaa klo 18.30. Kaikki kannustamaan Pyry tärkeään voittoon!

Hunters vs Pyry 6-4


1-0 Mielonen (Väisänen, Matilainen)
2-0 Mielonen (Väisänen)
2-1 YV Kalliosalo (Niemi, Painilainen)
3-1 Kankkunen (Runsala, Lesch)
3-2 Salmela (Mäkiviinikka, Rajakallio)
4-2 Runsala (Soloviev)
5-2 Väisänen
5-3 IM Pajuoja (Painilainen, Flinck)
6-3 TM Kukkonen (Melkinen, Mallenius)
6-4 YV IM Mäkelä (Oksa, Selimgerei)


Torjunnat:

Tammi 24
Metsänen 38

Kuva: Harri Hedman


 

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »