Pyry hakemaan täysiä pisteitä Kotkasta

18.01.2020

Pyry matkaa tänään Kotkaan, jossa nokialaisia odottaa Titaanit. Ottelu alkaa Kotkan KSOY Areenalla klo 17 ja on tuttuun tapaan nähtävissä Ruutu+-palvelussa.

Neljä pistettä viime viikonloppuna kerännyt Pyry on hankkinut 27 ottelussa itselleen 56 pistettä, joka oikeuttaa sarjan kolmanteen sijaan. Eroa sekä toiseen että neljänteen sijaan on jonkin verran, mutta ei liikaa kumpaankaan suuntaan, joten tänään jaossa olevat pisteet ovat Pyrylle hyvin tärkeitä.

Titaanit puolestaan on sijalla 12 kerättyään 31 pistettä ja tulee jäämään alempaan jatkosarjaan. Eroa kahdeksantena olevaan S-Kiekkoon on jo 13 pisteen verran. Viime viikonloppuna Titaanit kärsi tappiot JHT:lle ja Karhu HT:lle, joten kotkalaiset varmasti mielivät palata tänään voittokantaan.

Pyryn kokoonpanosta puuttuu tänään joukkueen toiseksi paras pistemies Waltteri Selimgerei vamman vuoksi. Hänet Markku Flinckin johtamassa ykkösketjussa korvaa Ville Lehtonen. A-juniori Aaro Mäkinen tekee tänään paluun edustusjoukkueen kokoonpanoon. Tässä Pyryn rosteri päivän otteluun!

titaanit_pyry2.jpg


15.04.2020Lippukampanja Tehtävä 995 on käynnissä ja nyt lipunostajille kaupanpäälle t-paita!
15.07.2020Pyry kiinnitti taiturimaisen hyökkääjänsä jatkosopimukseen
10.07.2020Lindfors jatkosopimukseen
01.07.2020Pyryn valmistautuminen syyskuussa alkavaan kauteen on sujunut mallikkaasti
16.06.2020Sankarimme Suomi-sarjassa
27.05.2020Pyrylle 11 pelaajaa tryoutille
25.05.2020Niemi on Pyryn miehiä ensi kaudellakin
22.05.2020Suomi-sarjan pelaamistapa päätetty
22.05.2020Pajuoja jatkaa Nokialla
20.05.2020Painilainen kiinnitetty ensi kaudelle

Siirry arkistoon »