Pyryn voittoputki jo seitsemän ottelua pitkä

19.10.2019


laitila_pieni.jpg
Joni Laitila iski tänään ottelun voittomaalin

Huntersista ei ollut sarjakärjen pysäyttäjäksi, kun Pyry haki voiton Porvoosta maalein 2-3 (1-1, 0-0, 1-2). Näin ollen Pyry täydensi siis kuuden pisteen viikonloppunsa ja venytti voittoputkeaan seitsemään otteluun.

Ensimmäinen erä oli Pyryltä hakuilevaa ja isännät olivat kuskin paikalla. Markku Flinckin pukukoppimaali kahdeksan sekuntia ennen erätaukoa nosti nokialaiset kuitenkin tasatilanteeseen.

Pyry sai ottelussa myös viiden minuutin ylivoiman mutta pyöritys ei tuottanut tulosta. Lopulta kuitenkin paluumuuttaja Alex Olkinuoran ja loukkaantumisesta palanneen Joni Laitilan maalit nostivat vierasjoukkueen voittoon.

Hunters - Pyry 2 - 3

1-0YV     Kukkonen (Mielonen, Korhonen)
1-1         Flinck (Ojanen, Ylitalo)
1-2         Olkinuora (Niemi, Väkiparta)
2-2         Runsala (Mallenius, Melkinen)
2-3         Laitila (Painilainen, Olkinuora)

Torjunnat:

Kukkohovi 28
Risteli 33

tyhja.png

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »