Taisto jatkuu tänä iltana Nokialla

Share |
05.03.2019

mattila2.jpg
Wille Mattila tänään paljon vartijana  (Kuva Harri Hedman)

Pyryn ja FPS:n välinen puolivälieräsarja on edennyt kolmanteen otteluun, joka pelataan tänään Nokialla. Sarja on tilanteessa 1-1, joten tämän ottelun voittaja pääsee yrittämään ensimmäisen kerran sarjan katkaisua torstaina Forssassa. Kiekko tippuu jäähän klo 18.30. 

Kaksi edellistä ottelua olivat varsin erilaisia keskenään. Ensin lauantaina Nokialla Pyry onnistui voittamaan sarjan avausottelun jopa maalein 6-0, mutta sunnuntaina Forssassa FPS käänsi tiukan ottelun edukseen maalein 4-3. Näin ollen sarjassa ollaan siis tasatilanteessa kahden ensimmäisen ottelun jälkeen. 

Pyryllä oli omat saumansa sunnuntaina napata voitto itselleen, kun joukkue johti ottelua vielä kolmannen erän puolivälissä. Forssalaiset kuitenki onnistuivat tasoittamaan ottelun ja iskemään vielä voittomaalin varsinaisella peliajalla. Varsinkin Pyryn nelosketju oli ottelussa hyvässä vireessä, kun Juho Painilainen pääsi iskemään kaksi maalia. Yhtä jännittävä ottelu on varmasti tiedossa myös tänään Nokialla. 

Pyryn kokoonpano on kokenut pieniä muutoksia sunnuntaista. Lauantaina pelannut Tino Kauppinen palaa kokoonpanoon ja Niilo Koskinen on kokoonpanossa kakkosmaalivahtina. Tässä on Pyryn kokoonpano illan otteluun!

kokoonpano5.3.jpg
17.05.2019Pyrylle Suomi-sarjan lisenssi 2019-2020
16.04.2019Karppinen ei jatka Pyryssä
07.04.2019A-nuorten tryout käynnistää uuden kiekkokauden
29.03.2019Suomi-sarjan 2018-2019 parhaat valittu
10.03.2019FPS voitti viidennen ottelun ja jännityksentäyteisen sarjan ? Pyryn kausi sai surullisen päätöksen
09.03.2019Pyryn ja FPS:n välinen sarja saa arvoisensa päätöksen tänään Nokialla
08.03.2019FPS siirsi ratkaisun väkisin lauantain ratkaisevaan viidenteen otteluun
07.03.2019Pyryllä tänään mahdollisuus viedä sarja nimiinsä
06.03.2019Periksiantamaton Pyry voittoon värikkäässä ottelussa
05.03.2019Taisto jatkuu tänä iltana Nokialla

Siirry arkistoon »