FPS pääsi tasoittamaan sarjan kotikaukalossaan

Share |
03.03.2019

Pyryn lauantain maalijuhla oli vain muisto menneisyydestä, kun sunnuntaina Forssassa kaukalossa nähtiin sisuuntunut FPS. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon maalein 4-3 värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Maalit tasan avauserässä


_C3A9423.jpg
Juho Painilainen (12) onnistui tänään kahdesti

Pyry aloitti ottelun hyvin ja loi muutaman hyvän maalintekopaikan, mutta forssalaismaalivahti Petrus Lintonen selvitti tulituksen. Ottelun avausmaali syntyikin toiseen päähän, kun Miku Ronkainen pääsi iskemään paluukiekon maalin perukoille.

FPS pääsi erässä kolme kertaa ylivoimalle ja Pyry kerran, mutta sarjan ensimmäinen ylivoimamaali jäi odottamaan itseään. Pyrykin pääsi tekemään illan avausmaalinsa ajassa 11.20. Niko Petro taisteli vahvasti kiekon itselleen maalin takana ja syötti vapaana maalin edessä olleelle Juho Painilaiselle, ja tämä laukoi pelin tasoihin.

Pyry pääsi johtoasemaan

FPS sai jälleen erään hyvän alun, kun neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen Miku Ronkainen pääsi jälleen rokottamaan vierailijoita. Molemmat joukkueet pääsivät maalin jälkeen ylivoimalle, mutta tuloksetta. Paras paikka siunaantui Pyryn Juuso Rämölle, joka pääsi alivoimalla yrittämään maalintekoa läpiajosta. Petrus Lintonen kuitenkin hoiti tilanteen eleettömästi.

Pyry pääsi tasoittamaan ottelun uudestaan, kun peliä oli takana 34.45. Niklas Lehtimäen terävä laukaus yllätti Lintosen, ja syöttöpiste maaliin merkattiin Valtteri Ylitalolle. Lisää oli tulossa reilu minuutti myöhemmin, kun Juho Painilainen iski ottelun toisella maalillaan Pyryn 3-2-johtoon. Niko Petro merkkautti myös tähän maaliin syöttöpisteen.

Pyryn kahden pikamaalin jälkeen FPS käytti aikalisänsä. Lisämaaleja ei kuitenkaan enää toisessa erässä nähty, joten erätauolle siirryttiin Pyryn maalin johtoasemassa.

FPS kiri jälleen rinnalle ja ohi

_C3A9815_1.jpg
Tänään forssalaiset olivat onnekkaimpia maalinteossa

Pyry aloitti kolmannen erän vahvasti, ja pääsikin kontrolloimaan ottelua lähes koko erän ensimmäisen puolikkaan, ja forssalaiset eivät päässeet hyville maalintekopaikoille. FPS sai kuitenkin otetta ottelusta hiljalleen, ja useiden paikkojen jälkeen se tasoituskin lopulta syntyi, kun Eetu Moberg pääsi huudattamaan kotiyleisöä. Forssalaisten ylivoima oli ehtinyt päättyä sekunti ennen maalin syntymistä.

Ottelun loppu oli Pyryn kannalta lohduton. Niklas Saha pääsi yllättämään Wille Mattilan ja viemään isännät johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää neljä minuuttia. Niko Petron ottama jäähy minuuttia myöhemmin alkoi tuomaan jo ratkaisun makua otteluun.

Pyry otti kuitenkin aikalisän ja maalivahdin pois maalilta minuutti ennen kolmannen erän päätöstä. Nokialaiset saivat vielä luotua muutaman tilanteen forssalaispäätyyn, mutta maaliin asti kiekko ei enää mennyt. FPS kairasi näin ollen ottelun nimiinsä maalein 4-3.

Sarjan voitot nyt tasan

_C3A9769.jpg
Taistelu jatkuu jo tiistaina

FPS pääsi tasoittamaan ottelusarjan siis tilanteeseen 1-1. Sarja jatkuu tiistaina Nokialla, jossa kiekko tippuu jäähän klo 18.30. Tuon ottelun voittaja pääsee yrittämään sarjan katkaisua ensimmäisen kerran torstaina Forssassa.

Kuvat Harri Hedman (arkisto)

 

10.03.2019FPS voitti viidennen ottelun ja jännityksentäyteisen sarjan ? Pyryn kausi sai surullisen päätöksen
09.03.2019Pyryn ja FPS:n välinen sarja saa arvoisensa päätöksen tänään Nokialla
08.03.2019FPS siirsi ratkaisun väkisin lauantain ratkaisevaan viidenteen otteluun
07.03.2019Pyryllä tänään mahdollisuus viedä sarja nimiinsä
06.03.2019Periksiantamaton Pyry voittoon värikkäässä ottelussa
05.03.2019Taisto jatkuu tänä iltana Nokialla
03.03.2019FPS pääsi tasoittamaan sarjan kotikaukalossaan
03.03.2019Puolivälierät jatkuvat tänään Forssassa
02.03.2019Pyry aloitti pudotuspelit tehokkaasti
02.03.2019Pyry ja FPS aloittavat puolivälieräsarjansa Nokialla

Siirry arkistoon »