Kiekko-Espoo oli tyly isäntä Pyrylle

23.02.2019

niemi.jpg
Aleksi Niemi iski Pyryn ainokaisen

Pyry aloitti lauantaina Espoossa vahvasti, mutta tulos ei vastannut joukkueen odotuksia. Kiekko-Espoo oli lopulta parempi varsin selkein 5-1-lukemin. Kovimpana Pyryn kurittajana toimi hattutempun tehnyt Niki Kaila.

Samalla ratkesi myös Pyryn vastustaja Suomi-sarjan puolivälieriin. Neljänneksi runkosarjassa sijoittunut Pyry saa vastaansa viidenneksi sijoittuneen Forssan Palloseuran. Sarja alkaa ensi lauantaina Nokialla.

Ottelu sai vauhdikkaan alun

Ensimmäisessä erässä nähtiin lukuisia tilanteita molemmissa päissä mutta maalivahdit Jani Nieminen ja Wille Mattila olivat ilmiömäisessä vireessä. Pyryn Tomi Wilenius pääsi yrittämään kertaalleen jopa ilmaveiviä, mutta Nieminen ehti hyvän yrityksen eteen.

Ottelun avausmaali näki päivänvalon, kun erää oli pelaamatta reilut kaksi minuuttia. Niki Kailan laukaus vaihtoi inhottavasti suuntaa nokialaispuolustuksesta ja Wille Mattila ei enää ehtinyt kiekon eteen. Maalin jälkeen espoolaiset saivat hyvän paineen Pyryn päätyyn, mutta vieraat kestivät pitäen pelin tilanteessa 1-0 erän loppuun saakka.

Kiekko-Espoo pääsi lisäämään johtoaan

Toinen erä alkoi yhtä vauhdikkaasti kuin edeltäjänsäkin, ja tilanteita sateli molempiin päihin. Heti erän ensitilanteesta espoolaispelaaja pääsi karkaamaan läpiajoon, mutta Mattila hoiti tilanteen eleettömästi.

Erän kymmenennellä peliminuutilla Pyry pääsi laittamaan pelin tasoihin. Henri Sandvik ja Alex Olkinuora petasivat Aleksi Niemelle paikan maalinkulmalle, josta tämä ei erehtynyt. Kauaa ei Pyry kuitenkaan päässyt juhlistamaan tasoitustaan, kun minuutti myöhemmin Kaila oli jälleen pahanteossa. Tällä kertaa kiekko lirui nokialaisittain epäonnekkaasti maalinedusruuhkasta maaliviivan huonommalle puolelle.

Lisää oli tulossa vajaat pari minuuttia myöhemmin, kun Markus Hämäläinen pääsi iskemään tarkalla laukauksella tilanteeksi 3-1. Enempää maaleja toisessa erässä ei enää nähty, mutta todella ikävä tilanne nähtiin, jossa maalivahti Wille Mattila loukkaantui törmättyään espoolaispelaajan kanssa. Pyry oli tilanteen tapahtuessa jo valmiiksi ylivoimalla, joten se pääsi aloittamaan kolmannen erän kahden miehen ylivoimapelillä.

Pyry ei saanut kiriä aikaan

Nokialaiset saivat huonoja uutisia toisella erätauolla, kun Mattila ei pystynyt jatkamaan peliä. Hänet korvasi Pyryn maalinsuulla Niilo Koskinen. Lisää lunta tupaan Pyry sai pelin jatkuessa, kun ylivoimapeli ei ottanut toimiakseen ja Kiekko-Espoo selvitti alivoimansa.

Ottelu alkoi saamaan ratkaisunsa, kun Roope Sipiläinen ja Niki Kaila illan kolmannellaan pääsivät muuttamaan maaleillaan tilanteeksi jo 5-1. Nämä lukemat jäivät myös ottelun lopputulokseksi, eli kolme pistettä ja runkosarjan kakkossija jäivät näin ollen Espooseen.

Pyryn sarjasijoitukseksi muodostui lopulta siis runkosarjan neljäs sija. Se oikeuttaa kotietuun ainakin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, jossa vastaan asettuu siis Forssan Palloseura.

Kuva Harri Hedman arkisto


28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »