Pyry palasi vakuuttavasti voittojen tielle

08.02.2019

Aikanaan erästä jyväskyläläistä urheilulegendaa ei hurjimmatkaan sääolosuhteet pidellyt tekemästä suomalaisen urheiluhistorian suurimpiin kuuluvia urotekoja. D-Kiekko kuitenkin jäi jalkoihin Nokian perjantai-illassa pyrytyksen keskellä. Pyry kaatoi jyväskyläläisjoukkueen maalein 4-0.

mattila.jpg
Wille Mattila kirjasi tililleen komean nollapelin

Pyryn maalivahti Wille Mattila kirjasi tililleen komean nollapelin, joka irtosi tällä kertaa 28 torjunnalla. Virkaveli Severi Isokangas sai venyä toisessa päässä kiekon eteen jopa 49 kertaa. Tehoilemaan pääsivät tänään Tomi Wilenius kahdella maalillaan ja Jere Marjamäki sekä Niko Petro tehoin 1+1.

Pyryltä vahva avauserä

marjamaki.jpg
Jere Marjamäki avasi maalihanan tänään

Ottelu alkoi hieman vierasvoittoisesti, kun D-Kiekko sai luotua muutaman hyvän maalintekopaikan, mutta nokialaiset kestivät tämän. Ensimmäinen maali syntyikin Severi Isokankaan selän taakse vajaan viiden minuutin pelin jälkeen. Ossi Pellisen ja Niko Petron esityö vapautti Jere Marjamäen läpiajoon, josta tämä pääsi ujuttamaan kiekon maalivahdin patjojen välistä sisään.

wilenius.jpg
Tomi Wilenius iski taululle 3-0

Lisää oli tiedossa erän puolivälin jälkeen. Vastahyökkäyksessä Marjamäki ja Waltteri Selimgerei tarjoilivat kiekon Tomi Wileniukselle, joka pääsi täräyttämään kiekon komeasti suoraan syötöstä ja vauhdista verkon perukoille. Wilenius iski erässä vielä toisen kerran, kun pelikello näytti aikaa 17.37. Roope Repo ja Valtteri Ylitalo syöttivät ja Wilenius pääsi taituroimaan kiekon maaliin oltuaan aivan yksin maalin edessä.

Tunteet alkoivat kuumeta

Toisen erän alussa nähtiin ottelun ensimmäinen rangaistus, kun D-Kiekon Ville Hakala lähti jäähypenkin puolelle. Pyry ei kuitenkaan ylivoimansa aikana saanut tulosta aikaiseksi. Puolitoista minuuttia jäähyn päättymisestä maalitorvet raikasivat jälleen, kun Niko Petro pääsi siirtämään kiekon maalin perukoille Ossi Pellisen ja Juho Painilaisen esityöstä.

Erän lopulla nähtiin lisää rangaistuksia. Ensin Pyryn Markus Västilä lähti kärsimään 2+10 minuutin rangaistusta, mutta Pyryn alivoimapelaajat ja upeasti läpi ottelun torjunut Mattila kestivät illan ainoan alivoiman ilman suurempia ongelmia. Ottelu alkoi tässä vaiheessa myös kuumentua, kun Pyryn Niklas Murto ja D-Kiekon Juho Nyman kävivät toisiinsa kiinni kahden minuutin väkivaltaisuusrangaistusten arvoisesti.

Pyry myllytti läpi kolmannen erän


ossi.jpg
Ossi Pellisen luistin kulkee

D-Kiekon haaveet kiristä jäivät pukukoppiin, kun Pyry hallitsi ylivoimaisesti kolmannen erän sen alusta loppuun. Tästä kielivät myös torjunnat. Severi Isokankaalla oli hommia 21 torjunnan edestä, kun taas Wille Mattilalle riitti kolme kiekonpysäytystä.

Hyvistä yrityksistä huolimatta lisämaaleja ei enää nähty ja kolmas erä ei sen suurempia hienouksia tarjonnut. Pyry pääsi kaksi kertaa yrittämään myös ylivoimalla, mutta ilman tulosta. D-Kiekko kävi erässä lähellä kuparisensa rikkomista, mutta tolppa oli tuolloin jyväskyläläishyökkääjän yrityksen tiellä. Näin ollen ottelun lopputulokseksi kirjattiin 4-0.

Sunnuntaina edessä on jälleen kova haaste

Pyryn ottelut jatkuvat sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Kajaaniin. Siellä Pyryä odottaa sarjakärjessä majaileva Hokki. Ottelu alkaa Kajaanin jäähallissa klo 16, ja on nähtävissä myös Ruutu+-palvelussa.

Kuvat Harri Hedman

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »