Pyry hakee heti paluuta voittokantaan

02.02.2019

repo.jpg
Roope Repo tänään Juha Korkeamäen vierellä  (Kuva Harri Hedman)

Pyryn jatkosarjan ensimmäinen vierasottelu sijoittuu tänään Forssaan. Forssan Palloseura isännöi nokialaisia klo 17 alkavassa ottelussa. Peli on nähtävissä tietenkin myös Ruutu+-palvelussa.

Pyry koki eilen ensimmäisen tappionsa kahdeksan ottelun voittoputken jälkeen, kun Porvoon Hunters haki pisteet Nokialta maalein 6-3. Sarjataulukossa porvoolaiset nousivat Pyryn kanssa tasoihin 72 pisteeseen, mutta Pyry piti kakkossijansa maalieron turvin.

Tänään vastaan asettuva FPS aloitti jatkosarjansa voittomaalikilpailun jälkeen kärsityllä kotitappiolla Kiekko-Espoolle maalein 3-4. Forssalaiset löytyvät sarjataulukosta sijalta viisi heidän kerättyään 64 pistettä pelin vähemmän pelanneena kuin Pyry ja Hunters. Välissä olevalla Kiekko-Espoolla pisteitä on kasassa 70 FPS:n kanssa yhtä monesta ottelusta.

Pyry ja FPS kohtasivat alkusarjan aikana kahdesti molempien joukkueiden napatessa kotivoitot. Ensin lokakuun lopulla Pyry voitto Nokialla jatkoajan jälkeen maalein 3-2 ja juuri ennen joulutaukoa oli FPS:n vuoro juhlia 5-2-kotivoittoa. Kyseinen tappio oli Pyryn viimeisin ennen eilistä Hunters-ottelua.

Pyryn kokoonpano kokee ainakin yhden muutoksen eilisestä. Markus Västilä on sivussa kymppitilin täyttymisen vuoksi ja Roope Repo ottaa hänen paikkansa Juha Korkeamäen viereltä. Tässä on Pyryn kokoonpano kokonaisuudessaan tämän päivän otteluun!

kokoonpano_FPS.jpg
11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »