Pyry ja Muik Hockey tarjosivat vähämaalisen mutta vauhdikkaan ottelun

12.01.2019

_C3A5754.jpg
Mikael Saari nollasi vastustajan yritykset

Nokian lauantai-illassa nähtiin tiukka kamppailu pisteistä, kun Pyry ja Muik Hockey ottivat yhteen. Maalit olivat ottelussa niukassa, ja lopulta täydet pisteet jäivät Nokialle maalein 2-0. Ottelun hahmoina toimivat nollapelin pelannut Pyryn maalivahti Mikael Saari ja 45 torjuntaa napannut Muik Hockeyn veräjänvartija Mathias Biskop.

Maaliton ensimmäinen erä

Ensimmäisessä erässä nähtiin lukuisia maalipaikkoja molemmissa päissä, mutta kertaakaan ei tuomarin tarvinnut suoristaa kättään maalin merkiksi. Paras paikka maalintekoon siunaantui Pyryn Tomi Wileniukselle, joka pääsi laukomaan rangaistuslaukausta uusikaarlepyyläispuolustajan rikkeen jälkeen. Maalivahti Mathias Biskop veti kuitenkin suorituksessa pidemmän korren.

Muik Hockeylle tarjoitui erässä kaksi ylivoimamahdollisuutta, mutta Pyryn alivoimanelikko ja loistavasti torjunut Mikael Saari kestivät. Laukauksia sateli erässä runsaasti molempiin päihin, ja Saari keräsi tililleen 11 torjuntaa sekä Biskop jopa 19 torjuntaa.

Selimgerei ei erehtynyt

_C3A5557.jpg
Waltteri Selimgerei onnistui ohittamaan vastustajan hyvin pelanneen maalivahdin

Toinen erä jatkoi samaa kaavaa ensimmäisestä erästä, eli maalipaikkoja syntyi mutta maaleja ei. Tämä jatkui aina erän 15. peliminuutille saakka, kunnes Pyry siirtyi johtoon.

Muik Hockey pyöritti kiekkoa nokialaisten alueella, mutta puolustajan päin Pyryn Waltteri Selimgereitä heittämä kiekko osoittautui kohtalokkaaksi. Selimgerei karkasi läpiajoon ja iski kiekon varmasti verkon perukoille. Maaliin ei luonnollisesti merkitty syöttäjiä.

Taistelu jatkui loppuun saakka

_C3A5769.jpg
Henri Sandvik huudatti kotiyleisöä ottelun loppuminuuteilla

Pyry pelasi kolmannessa erässä viisaasti eikä päästänyt vierailijoitaan liikaa vaarallisille maalintekopaikoille. Ja ne tilanteet mitä Pyryn alueella syntyi, hoitivat uhrautuva puolustus ja nollapeliään varjellut Mikael Saari. Pyryllä oli myös reilusti paikkoja tehdä illan toinen maalinsa, mutta tolppaa lähemmäksi ei kotijoukkue vielä tässä vaiheessa päässyt.

Kaksi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä nokialaisyleisö sai huokaista helpotuksesta, kun Henri Sandvik iski vapauttavan 2-0-osuman. Sandvik ajoi päättäväisesti keskelle uusikaarlepyyläisten aluetta ja laukaus pääsi livahtamaan sisään Mathias Biskopin patjojen välistä. Syöttöpisteet merkittiin Aleksi Niemelle ja Alex Olkinuoralle.

Muik Hockey käytti vielä minuutti ennen ottelun päätöstä aikalisänsä ja vaihtoi maalivahdin kuudenteen kenttäpelaajaan, mutta tämä ei enää muuttanut ottelun lopputulosta suuntaan taikka toiseen. Pyry oli voittanut vauhdikkaan ottelun maalein 2-0.

Sunnuntaina edessä vastus kovimmasta päästä

PETRO.jpg
Niko Petrolla hyvä sisääntulo joukkueeseen

Pyry jatkaa otteluitaan heti sunnuntaina, kun joukkue suuntaa Kajaaniin. Siellä Pyryä odottaa kaikki kauden 13 kotiotteluaan voittanut sarjakärki Hokki. Ottelu Kajaanissa alkaa klo 16, ja on tuttuun tyyliin nähtävissä myös Ruutu+-palvelussa.

Pisteitä Hokilla on kasassa 74 kappaletta. Pyryllä pisteitä on 57 yksi ottelu vähemmän pelanneena. Voitolla sunnuntaina nokialaiset voivat nousta sarjataulukossa kolmanneksi kahden pisteen päähän toisena olevasta Kiekko-Espoosta.

Kuvat Harri Hedman

 

 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »