Raahe-Kiekko ei revanssissakaan onnistunut kaatamaan Pyryä

02.12.2018

meskanen.jpg
Ensimmäisen maalin laukoi Juuso Meskanen

Pyry onnistui nappaamaan täyden kolmen pisteen potin kotiluolassaan, kun nokialaiset voittivat Raahe-Kiekon värikkäässä ottelussa lukemin 5-3. Pyryn parhaimmistoa ottelussa olivat tällä hetkellä ilmiömäisissä liekeissä oleva Tomi Wilenius tehoin 1+2, Waltteri Selimgerei tehoin 1+1 ja luottopuolustaja Joni Laitila antamalla kaksi maaliin johtanutta syöttöä. 

Pyry nappasi kuskin paikan ensimmäisessä erässä 

Pyry sai heti ottelun alkuun ylivoimamahdollisuuden vierasjoukkueen pelaajan lähtiessä jäähylle kampituksesta vain 29 sekunnin pelaamisen jälkeen. Pyry onnistui muutaman paikan luomaan ylivoimalla, muttei pystynyt rokottamaan. Tämän jälkeen nähtiin huolimatonta toimintaa vaihtotilanteissa, kun Pyry istui kaksi kertaa jäähyllä kuuden kenttäpelaajan vuoksi. Vierasjoukkue ei onnistunut kumpaakaan ylivoimaa hyödyntämään kiekon käytyä lähimmillään ylärimassa.  

selimgerei.jpg
Waltteri Selimgerein peli kulkee 

Jäähyjen tappamisen jälkeen Pyry ottikin kuskin paikan ja alkoi vyöryä jatkuvalla syötöllä kohti vierasjoukkueen maalia. Ajassa 16.25 työ palkittiin, kun Juuso Meskanen rynnisti ahnaasti maalille hakkaamaan riparit sisään omasta laukauksestaan. Maaliin syöttöpisteet merkkauttivat Samuli Hietala ja Alex Olkinuora

Vielä ensimmäisten ihmisten ollessa jo jonottamassa höyryävän kuumia pyrypätkiä ajassa 19.09 muutaman viikon tauon jälkeen paluun kentille tehnyt Niklas Lehtimäki lähetti kiekon kohti maalia, ja hieman onnekkaastikkin kiekko kimpoili maaliin. Syötön maaliin tarjosi Juho Painilainen.  

laitila.jpg
Joni Laitila (2) kuntoutunut hyvään pelivireeseen loukkaantumisen jälkeen

Värikäs toinen erä 

Vierasjoukkue aloitti toisen erän ryminällä, eikä sitä keritty pelaamaan kuin 48 sekuntia ja Konsta Härkönen hakkasi kiekon maalivahti Wille Mattilan nenän edestä maalin perukoille.  Viiden minuutin pelin jälkeen vierasjoukkue herätteli joukkueen takaa-ajoa voimakkaalla taklauksella, ja kotijoukkueen Juuso Rämö oli valmis leikkiin mukaan, mutta valitettavasti hieman liiankin innokkaasti lähtiessään taklaamaan vastustajaa selkäpuolelta. Tuomari näytti ulosajoa ja Juuso joutui lähtemään suihkun puolelle ennen aikojaan. 

Pyry pelasi erittäin vahvaa alivoimaa koko viiden minuutin ajan eikä päästänyt vastustajaa ollenkaan pyörittämään peliä. Aivan erän puolivälin kohdalla raahelaisten painajainen Tomi Wilenius päätti iskeä tilaisuuden nähdessään, nousi röyhkeästi maalille, ja ollessaan nokikkain vierasjoukkueen maalivahti Mikko Taarin kanssa, taiteili kiekon näyttävästi verkon perukoille alivoimalla. Syöttöpiste merkattiin Joni Laitilalle. 

Hyvin nopeasti maalin jälkeen Pyryn romuluinen puolustaja Niklas Murto päätti viihdyttää kotiyleisöä virittämällä miinan vastustajalle ja 

esitteli näyttävän lonkkataklauksen.  Ajassa 33.35 kotiyleisö sai jälleen aihetta riemuun, kun kukas muukaan kuin Tomi Wilenius löysi tutkaparinsa Waltteri Selimgerein maalin kulmalta. Mies ei erehtynyt, vaan laittoi kiekon varmasti maaliin. Toisen syöttöpisteen maaliin kirjautti Joni Laitila. 

Erän lopulla vierailijat aloitti takaa-ajon kotijoukkueen Aleksi Niemen istuessa jäähyllä, kun Ville Sippala täräytti napakan laukauksen ohi voimattoman Wille Mattilan. Vajaa kaksi minuuttia edellisestä, Atte Junnila karkasi läpiajoon, asetteli tyylikkäästi kiekon rystylle ja laukoi maalin kattoon. Pyryn johto oli haihtunut toisen erän lopussa yhteen maaliin. 

marjamaki.jpg
Jere Marjamäki niittasi loppulukemiksi 5-3

Pyry taisteli pisteet kotiin 

Viimeisessä erässä nähtiin ikävä tilanne, kun harmittoman vahingon seurauksena ottelun linjatuomari törmää vierasjoukkueen pelaajaan. Tuomarin pyörittyä hetken jäänpinnassa ja purtua hammasta, mies nousi ylös sekä ilmoitti olevansa valmis jatkamaan ottelua. 

Ajassa 49.44 Pyryn puolustaja Jere Marjamäki hiippaili ohi vastustajan puolustuksen maalille ja Waltteri Selimgerei äkäsi tämän. Hän passasi kiekon Marjamäelle, joka naulasi lukemat 5-3. Toinen syöttö kirjattiin Tomi Wileniukselle. 

Tämän jälkeen ei enää lisäosumia nähty. Lähimpänä maalia oli Juha Korkeamäki täräyttäessään kiekon ylivoimalla tolppaan. Vierasjoukkue käytti vielä ottelun lopussa aikalisänsä ja haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta tämä ei auttanut, vaan pisteet jäivät Nokialle. Ottelun nälkäisimmäksi pelaajaksi valittu Tomi Wilenius pääsi johdattamaan joukkueen kiittämään kotiyleisöä ja siirtyi median haastateltavaksi. 

Edessä kahden ottelun viikko 

Pyryn ottelut jatkuvat ensi viikon lauantaina klo 17, kun kauden avausottelussa Pyryn Jyväskylässä lukemin 5-3 yllättänyt Liikunnan Riemu saapuu vierailemaan Nokialle. Riemu on kavunnut sarjataulukossa jo sijalle yhdeksän, kun taas Pyry on tällä hetkellä sijalla viisi. 

Riemu-ottelun jälkeen Pyry matkaa sunnuntaina Poriin, jossa vastaan asettuu Karhu HT. Tuo ottelu alkaa klo 17.30.

Kuvat Harri Hedman

 

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »