Wille Mattilan 50 torjuntaa toivat Pyrylle voiton

07.11.2018

_C3A5996.jpg

Kolme tappiota putkeen kokenut Pyry palasi voittokantaan kaatamalla HCIK:n Kaarinassa maalein 3-1. Tapahtumarikkaassa ottelussa esiin nousivat maalivahdit. Kalle Hokkanen torjui kaarinalaisten maalilla 36 kertaa ja Wille Mattila Pyryn maalilla jopa 50 kertaa.

Pyry iski ensimmäisenä

HCIK sai ottelun alkuun kaksi ylivoimamahdollisuutta, kun Juha Korkeamäki otti 2+10 minuutin ja Samuli Hietala kahden minuutin rangaistuksen. Pyry kuitenkin kesti alivoimansa, ja heti Hietalan jäähyn päätyttyä iski itse. Maalintekijänä toimi Topi Salmela ja syöttäjinä Jere Marjamäki sekä Waltteri Selimgerei.

Myös Pyry pääsi avauserässä ylivoimalle, mutta illan toista osumaa ei syntynyt. Torjunnat jakaantuivat ensimmäisessä erässä Kalle Hokkasen ja Wille Mattilan välillä 11–17.

Kaarinalaisille tarjottiin mahdollisuuksia tasoitukseen

Toisessa erässä Pyryllä oli vaikeuksia, kun nokialaiset istuivat kahdesti rangaistusaitiossa, ja HCIK pääsi yrittämään tasoitusta myös rangaistuslaukauksesta. Jere Marjamäki joutui koukkimaan Toni Nurmea, joka asettui laukomaan rangaistuslaukausta. Sen kuitenkin Wille Mattila torjui näyttävästi.

Kaksi minuuttia ennen erän päätöstä Juuso Meskanen pääsi iskemään maalin edestä Pyryn toisen maalin Ossi Pellisen syötöstä. Toisessa erässä Hokkanen torjui kymmenen kertaa ja Mattila 15 torjunnan verran.

Jäähyrikas päätöserä

Pyryn kannalta kolmas erä lähti liikkeelle loistavasti, kun neljän minuutin pelin jälkeen Alex Olkinuora pääsi laittamaan kiekon sisään. Syöttäjinä toimivat Olkinuoran ketjulaiset Aleksi Niemi ja Henri Sandvik. 0-3-maalin jälkeen HCIK turvautui aikalisään.

Erän viimeiseen viiteen minuuttiin mahtui neljä Pyryn rangaistusta, joista yksi oli maalivahti Mattilan ottama kymmenen minuutin käytösrangaistus. Urhollisesti taistelleet pyryläiset joutuivat puolustamaan kolmella kuutta vastaan, kaarinalaisten ottaessa maalivahdinkin pois. Vain kerran kiekko kuitenkin löytyi Mattilan selän takaa, Teemu Hannulan toimiessa isäntien ainoan maalin tekijänä.´

Pyry kesti HCIK:n tulituksen ja onnistui voittamaan ottelun 3-1-lukemin. Kolmannessa erässä Mattilalle kertyi 18 torjuntaa, kun Hokkanen selvisi jälleen kymmenellä.

Hommat jatkuvat perjantaina Nokialla

Pyryn seuraava ottelu pelataan ensi perjantaina Nokialla. Silloin klo 18.30 alkavassa ottelussa vastaan asettuu Porvoon Hunters. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi lokakuussa Porvoossa Huntersin hyväksi maalein 5-2, joten Pyryllä on perjantaina mahdollisuus ottaa revanssi sarjataulukossa kolme pistettä edellä olevista, ja pelin vähemmän pelanneista, porvoolaisista.

Kuva Harri Hedman

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »