Pyry lähtee hakemaan revanssia Espoosta

31.10.2018

_C3A0041_P.jpg
Kuva Harri Hedman

Kaksijakoisesti viime viikonlopun otteluissa esiintynyt Pyry matkustaa tänään lauantaina voittoa Nokialla juhlineen Kiekko-Espoon vieraaksi. Pyryllä onkin nyt siis varmasti nälkää saada revanssi espoolaisista. Ottelu alkaa Espoonlahden jäähallissa klo 18.30.

Viime perjantaina Pyry onnistui voittamaan Forssan Palloseuran jatkoajan jälkeen maalein 3-2. Seuraavana päivänä Nokialle saapui tämänpäiväinen vastus Kiekko-Espoo, joka tylytti nokialaisia voittamalla lukemin 8-5. Espoolaiset voittivat viikonlopun molemmat ottelunsa, sillä perjantaina kaatui HC Giants Espoossa maalein 6-1.

Sarjataulukossa Pyry on sijalla neljä, kolmen pisteen päässä kärkipaikkaa pitävästä FPS:sta. 12 pelaamastaan ottelusta nokialaiset ovat voittaneet yhdeksän, joista kaksi jatkoajalla. Kiekko-Espoo puolestaan on sarjataulukossa toisena, kaksi pistettä Pyryä edellä. He ovat niin ikään voittaneet yhdeksän 12 ottelustaan, mutta ne kaikki varsinaisella peliajalla.

Sarjan pistepörssin kärkipäässä pyryläiset ovat otteluun lähdettäessä vahvasti edustettuna, kun Aleksi Niemi johtaa koko pistepörssiä 22 tehopisteellä, ja Alex Olkinuora sekä Henri Sandvik ovat 21 pisteellä toisena ja neljäntenä. Kiekko-Espoon pistekärki on Leo Sormunen, joka on 12 otteluun onnistunut iskemään 17 tehopistettä.

Pyryn kokoonpanohuolet kokevat pientä helpotusta, kun joukkueen kapteeni Ossi Pellinen on hetken poissaolon jälkeen jälleen kokoonpanossa mukana. Noin puolet lauantain Kiekko-Espoo-ottelusta pelannut Wille Mattila jatkaa Pyryn maalinsuulla.

Alla illan ottelun kokoonpano

kokoonpano31.10.jpg

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »