Vahvasti kauden aloittanut D-Kiekko saapuu Nokialle

30.09.2018

_C3A7409.jpg
Kuva Harri Hedman

Sunnuntai-iltapäivän kohokohtana nähdään tänään Pyryn ja D-Kiekon välinen kamppailu Nokian jäähallissa. Ottelu alkaa klo 16, ja on nähtävissä myös Ruutu+-palvelussa. Ja otteluhan on Lasten sunnuntai-ottelu, eli kaikki alle 15-vuotiaat ilmaiseksi sisään.

Pyryn kausi on alkanut kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Keskiviikkona Pyry onnistui nujertamaan Karhu HT:n Nokialla jatkoajan jälkeen maalein 3-2. Myös D-Kiekko on voittanut kolmesta pelaamastaan ottelusta kaksi. Eilen HC Giants kaatui Jyväskylässä maalein 6-2.

Sarjataulukon puolella Pyry on kolmen ottelun jälkeen kahdeksantena neljä pistettä sarjakärjestä. D-Kiekko on sarjassa kolmantena kaksi pistettä Pyryä edellä.

Vierailijoiden kokoonpanosta löytyy laatua muun muassa Juho Nymanin, Teemu Siirosen, Henri Niemen ja viime kaudella Pyryssä pelanneen Mikko Komulaisen johdolla. Kauden ennakkokaavailuissa Pyryn päävalmentaja Sami Karppinen laskikin jyväskyläläisjoukkueen kauden mahdolliseksi yllättäjäksi.

Alla on Pyryn kokoonpano illan otteluun!

kokoonpano.jpg
23.08.2019FPS kaatui keskiviikkona, huomenna vastassa Karhu HT
22.08.2019Pellinen jatkaa ensi kaudelle
21.08.2019Pyryllä tänään vastassa FPS
14.08.2019Pyry kotijäällä huomenna torstaina, ensi viikolle yksi peli lisää
10.08.2019Kausi lähti liikkeelle voitolla
10.08.2019Pyrylle kaksi kovaa vahvistusta
07.08.2019Kausikortit tarjouksessa elokuun loppuun asti!
05.08.2019Pyry aloittaa harjoitusottelunsa tällä viikolla
05.08.2019Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy peleihin
02.08.2019Pyrylle vahvistus suoraan Liigasta

Siirry arkistoon »