Turnausvoitto Lempäälään - Pyrylle pronssia

26.08.2018

_C3A3570.jpg

Perjantaina Pyry isännöi turnausta, johon vieraaksi saapuivat LeKi, Koovee ja Hermes. Ottelut pelattiin muodossa 2x20min.  Turnauksen voittoa lopulta juhli LeKi, joka kaatoi loppuottelussa Kooveen.

Ensimmäinen ottelu Pyryn ja LeKin välillä oli vauhdikas ja maalirikas. LeKi onnistui viemään ottelun nimiinsä maalein 5-1.  Pyryn ainokaisen pääsi iskemään Alex Olkinuora alivoimalla ja LeKin maalintekijät olivat Santeri Aalto, Niko Lahtinen ja Lassi Vanhatalo kolmella maalilla.

Avausottelun tarjottua maaleja, oli Hermeksen ja Kooveen kohtaaminen varsin puolustusvoittoinen taistelu. Varsinainen peliaika päättyi numeroihin 0-0 ja voittomaalikilpailuakin vietiin eteenpäin maaleitta useamman kierroksen ajan. Lopulta puolustaja Joni Mäkelä iski ratkaisumaalin ja vei Kooveen finaaliin.

Pronssiottelussa kohtasivat Pyry ja Hermes, jotka olivat vastakkain myös viikkoa aiemmin Kokkolassa harjoitusottelun merkeissä. Silloin voittoa juhli Hermes, mutta tällä kertaa Pyry onnistui voittamaan tämän varsin vauhdikkaan ottelun maalein 3-2. Pyryn maalintekijöinä toimivat Alex Olkinuora kahdesti ja Niklas Lehtimäki. Hermekseltä tilastoihin maalintekijöinä pääsivät Juho Korhonen ja Kristian Kangas. Ottelun lopussa kokkolalaiset juhlivat jo tasoitusosumaakin, mutta pikapalaverin jälkeen tuomaristo hylkäsi maalin, koska se oli tehty korkealla mailalla.

Loppuottelussa kohtasivat pirkanmaalaiset Mestis-seurat eli LeKi ja Koovee. Tasaisen ottelun jälkeen ottelun voitti LeKi maalein 3-1, ja vei näin ollen turnauksen voittopokaalin mukanaan Lempäälään. Turnausvoittajien maalit iskivät Riku Väkiparta, Anton Ollikainen ja Niko Lahtinen. Kooveen maalin teki Alexander Kregan.

Kiitos kaikille turnaukseen osallistuneille ja onnea LeKille turnausvoitosta!

Kuva Harri Hedman

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin
14.03.2024Tänään kova taistelu Kotkassa

Siirry arkistoon »