Nuorta voimaa kesärinkiin

16.05.2018

Pyry on tehnyt elokuun loppuun asti kestävät koesopimukset hyökkääjä Jesse Kalliosalon ja puolustaja Roope Pynnösen kanssa. Vuonna 2001 syntyneet pelaajat ovat molemmat aikoinaan aloitelleet uransa Nokialla. Molemmat ovat tavoitteellisia urheilijoita ja kolkutelleet jo myös juniorimaajoukkueiden portteja.

Kalliosalo pelasi viime kaudella Ilveksen junioreissa ja iski hirmutehot 82 tehopistettä 38 runkosarjaottelussa. Pynnönen puolestaan esitti viime kaudella varmoja otteita Hämeenlinnan Pallokerhon junioreissa.

Samalla myös puolustaja Santeri Sila liittyy joukkueen kesäharjoitusrinkiin. 19-vuotias Sila on Ilveksen kasvatteja ja pelasi viime kauden Pyryn A-junioreissa tehden kymmenen tehopistettä 12 otteluun.
11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »