Pyryn kausi päättyi karusti kolmannessa välierässä

08.03.2018

Pyryn ja Kooveen kolmas välieräottelu tarjosi edellispelin tapaan tiukkaa kiekkoilua. Marginaalit olivat pienet ja kummallakin oli omat vahvat hetkensä. Lopulta tamperelaiset kaivoivat voiton avaimet käsiinsä ja marssivat Mestis-karsintaan loppulukemien 2-3 (1-1, 0-0, 1-2) myötä. Kooveen tehokkain pelaaja tässä pelissä oli Antti Hildén pistein 1+1, Pyrystä isoimmille pisteille ylsivät Aleksi Niemi, Juho Painilainen ja Ville Saloranta, kullakin kaksi pistettä.

Tasainen avauserä

Ensimmäinen erä pelattiin tiukoissa tunnelmissa kummankin joukkueen hakiessa otetta. Koovee aloitti maalinteon erän puolivälissä ylivoimalla Matias Simontaipaleen kuluttaessa jäähypenkkiä. Niko Petro toimi maalarina, mutta laukaus lirui luvattoman helposti Tomi Raution selän taakse.

Erän loppua kohden Pyrykin sai enemmän otetta. Se hukkasi yhden ylivoiman, mutta lopulta reilu minuutti ennen erätaukoa Saloranta tarjoili siirretyn rangaistuksen aikana Niemelle namupassin, eikä Niemi erehtynyt. Tauolle mentiin siten tasalukemissa.

_C3A9508.jpg

Rikkonainen toinen erä

Toinen erä ei tarjoillut maaleja, mutta tapahtumia kyllä riitti ja piisasi senkin edestä. Kooveelle vihellettiin neljä kakkosta ja Pyrylle kaksi kakkosta sekä yksi kymmenen minuutin käytösrangaistus. Erikoistilannepelaamisen laatu oli hyvin monenkirjavaa ja maalivahdit hoitivat hyvin leiviskänsä. Kolmanteen erään jäi rutkasti jännitettävää.

_C3A9744.jpg

Pyry meni johtoon - vanha tuttu laittoi kesälomalle

Pyry ei saanut hyödynnettyä kahden ylivoimansa rippeitä päätöserän alussa, mutta erän viidennellä minuutilla Painilainen pääsi huudattamaan kotiyleisöä. Pyryn tilanne alkoi näyttää hyvältä.

Ote ei kuitenkaan kestänyt kuin reilut seitsemän minuuttia. Erän 12. minuutilla Pyry joutui alivoimalle ja lopulta Kalle Niemenmaa pääsi iskemään kiekon lähes tyhjään maaliin. Reilua kahta minuuttia myöhemmin vieraiden Hildén purjehti läpiajoon ja rankaisi edelliskausien seuraansa karvaalla tavalla.

Pyry yritti vielä kaikkensa ja otti aikalisän sekä maalivahdin useamman kerran pois. Mikään ei kuitenkaan enää riittänyt, vaan Koovee vei voiton ja paikan Mestis-karsinnassa. Pyryn kausi päättyi tähän, sillä Suomi-sarjassa ei pelata tällä kaudella pronssiottelua.

_C3A4459.jpg

Pyry kiittää kannattajiaan kuluneesta kaudesta ja toivottaa kaikki tervetulleiksi takaisin ensi kaudella. Joukkue pitää nyt reilun parin viikon huilitauon ja aloittaa sen jälkeen valmistautumisen uuteen kauteen.

Kuvat Harri Hedman

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »