Niukka tappio Hokille

10.02.2018

Pyryn ja Kajaanin Hokin välinen ottelu ei tällä kertaa yltänyt aivan samanlaisen jännitysnäytelmän mittoihin kuin joukkueiden kohtaaminen joulukuun alussa Nokialla, mutta joka tapauksessa pisteet lähtivät Hokin matkaan maalein 1-2 tulleen voiton myötä. Pyryn ainoan maalin onnistui avauserässä tekemään Jani Lehtonen. Pyryn maalilla Tomi Rautio torjui 28 kertaa.

eka-maali.jpg

Ensimmäinen erä tasaisissa merkeissä

Pyry aloitti ottelun vahvasti ja onnistui luomaan painetta Hokki-maalivahti Patrik Koiviston vartioimalle maalille. Pyry vastasi myös ottelun avausmaalista, kun Jani Lehtonen survoi oman laukauksensa paluukiekon maalin perukoille reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Maalin syöttivät Roope Repo ja Topi Salmela.

Pyryn johto kesti muutaman minuutin, kunnes Hokki tuli tasoihin varsin erikoisella osumalla. Pyry piti kiekkoa omassa päässä, kunnes Topi Salmelan ilmeisesti ränniä pitkin meneväksi tarkoitettu syöttö menikin suoraan omaan maaliin ohi hölmistyneen Raution. Maali merkittiin viimeisenä kiekkoon koskeneelle hokkilaiselle, eli Erno Räisäselle. Kukaan hallissa ei oikein tahtonut ymmärtää mitä oli juuri tapahtunut, ja peli tuntuikin olevan varsin sekaista tästä maalista eteenpäin.

Paikkoja nähtiin vielä molempiin päihin, mutta lisämaaleja ei avauserässä enää nähty. Maalivahtien torjunnat jakaantuivat ensimmäisessä erässä tasaisesti, kun Tomi Rautio torjui 11 kertaa ja Patrik Koivisto yhdeksän kertaa.

hakanpaa.jpg

Toinen erä ei jättänyt kerrottavaa

Toinen erä alkoi varsin erikoisella tavalla, kun ensimmäinen pelikatko nähtiin vasta yhdeksän minuutin pelin jälkeen. Peli oli vieläkin varsin sekaista, eikä toinen erä jättänyt paljoa muisteltavaa. Maalintekopaikkoja oli muutamia molemmissa päissä, mutta maalivahdit pitivät pelin tasatilanteessa.

Erä oli hienoista Pyryn hallintaa, mutta ei nokialaisetkaan onnistunut saamaan peliään uomiinsa missään vaiheessa erää. Laukauksia kuitenkin tuli, ja Tomi Rautio sai torjua 10 kertaa ja Patrik Koivisto 14 kertaa.

kallio.jpg

Ottelu sai lisäsykettä kolmannessa erässä

Kolmannen erän alussa nähtiin ottelun ensimmäinen rangaistus, ja sen sai Pyryn Alex Olkinuora koukkaamisesta. Ja ylivoimansa aikana Hokki onnistui menemään johtoon, kun Erno Räsänen laittoi Riku Korhosen laukauksen irtokiekon sisään. Pyry heräsi hieman takaiskumaalin jälkeen, mutta painostus Hokin päässä katkesi nokialaisten omaan jäähyilyyn. Aleksi Niemi otti kaksi peräkkäistä kahden minuutin rangaistusta, mutta ne Pyry onnistui selvittämään.

Pyry sai loppuun luotua kovaa painetta kajaanilaisten päätyyn ottaessaan maalivahdin pois ja päästessään vielä ylivoimalle, mutta Hokki lopulta kesti loppuun asti, ja vei kolme pistettä mukanaan. Kolmannessa erässä Tomi Rautiolle riitti seitsemän torjuntaa, kun Patrik Koivisto urakoi jälleen 14 torjunnan edestä.

Pyryn ottelut jatkuvat huomenna, kun Supersunnuntai-tapahtumassa asettuu vastaan Kalajoen JHT. Näiden kahden joukkueen väliset kohtaamiset ovat aina olleet tunteikkaita ja sähköisiä, joten odotettavissa on jännittävä taistelu elintärkeistä pisteistä. Kiekko tippuu jäähän sunnuntaina klo 16.00.

Kuvat Harri Hedman
11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »