Pyry ottaa tänään mittaa Forssan Palloseurasta

02.02.2018

Suomi-Sarjan ylemmässä jatkosarjassa pelit jatkuvat, ja tänään Nokialla mitellään Pyryn ja Forssan Palloseuran välinen ottelu, jossa kiekko tippuu ensimmäisen kerran jäähän klo 19.00. Pyry lähtee otteluun sarjataulukon piikkipaikalta keräämiensä 75 pisteen ansiosta, kun taas FPS on sarjassa kolmantena 71 pisteellä, ja yhden ottelun enemmän Pyryä pelanneena. Joukkueiden välissä toisena oleva Porvoon Hunters on kerännyt 74 pistettä yhtä monessa ottelussa kuin Pyry.

_C3A4934.jpg

Pyry ja FPS ovat kohdanneet toisensa lukuisia kertoja Suomi-Sarjassa, ja kyseiset kohtaamiset ovat olleet aina todella värikkäitä. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti alkusarjassa. Ensin FPS onnistui voittamaan kotiottelunsa lukemin 3-2 sarjan avausviikonloppuna syyskuussa, jonka jälkeen Pyry vei seuraavan kohtaamisen Nokialla nimiinsä 6-0-numeroin lokakuussa. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet jatkosarjan vahvasti Pyryn voitettua kaikki kolme otteluaan ja FPS:n voitettua kolme ottelua neljästä. Viime viikonloppuna Pyry kaatoi kotikaukalossaan Kooveen ja Huntersin, ja FPS puolestaan JHT:n sekä Hokin.

Pyryn päävalmentaja Sami Karppinen lähtee luottavaisin mielin illan kamppailuun:

-           Sarjan ehdottomasti isokokoisin ja fyysisin joukkue tulee vastaan. Siinä on iso mittari meille, miten meidän oman pään pelaaminen ja maalinedustapelaaminen toimii. Mutta se on enemmänkin asennekysymys. Jos et uskalla mennä sinne, se on huono, ja jos uskallat, se on hyvä. Siitähän se lähtee liikkeelle.

662.jpg

Pyryn hyökkääjä Matias Simontaival on viime aikojen vahvojen otteidensa ansiosta noussut koko ylemmän jatkosarjan pistepörssin kärkeen kuudella pisteellään kolmeen otteluun.  FPS:n pistekärki Jyri Waajakoski on viidellä pisteellään jatkosarjan pistepörssin toisena. Pyryn maalilla aloittava Mikael Saari on torjunut kiekkoja jatkosarjassa 93.75 % tarkkuudella, kun taas forssalaisten maalia vartioivan Henri Viitalan prosentti on 93.04.

Pyryn kokoonpano on taas elänyt hieman viime näkemästä. Matias Hakanpää palaa kokoonpanoon, ja Julius Veikkola tuuraa maalivahtiosastolla Tomi Rautiota, joka on jälleen viikonlopun mukana KooKoon Liiga-miehistössä. Miika Viinamäki pelaa jälleen puolustajan paikalla, Jesse Koskelon saatua väliaikaisen pelikiellon viime sunnuntain Hunters-ottelussa tapahtuneen tilanteen vuoksi. Viinamäen paikan neloskentän keskushyökkääjänä ottaa Tuomas Koskinen, joka tekee debyyttinsä Pyrypaidassa. Koskinen saapui Nokialle tällä viikolla Mestis-joukkue LeKistä. Sami Karppinen odottaa innolla miehen edesottamuksia:

-          Koskinen on iso vahvistus meidän joukkueelle, ja tulee varmasti ottamaan meiltä ison tontin vielä, jos vaan esittää samanlaisia otteita kuin tähänkin asti. Hänellä on historiaa tuosta pisteiden teosta paljon, ja saadaan hänestä pitkänkin ajan tähtäimellä iso apu meidän organisaatiollemme.

23.jpg

Ottelu näkyy myös Fanseat Go- palvelussa, ja lähetys Nokian jäähallista alkaa klo 18.50. Lähetyksessä ei poikkeuksellisesti ole tällä kertaa selostusta, sillä Lasse Toiva sekä Saara Airaksinen ovat molemmat tänään estyneitä. Samasta syystä myös ennakkostudio jää tällä kertaa pois.

Alla on Pyryn kokoonpano illan otteluun!

Selimgerei – Ojanen – Saloranta
Laitila – Kauppinen
Olkinuora – Rämö – Simontaival
Korkeamäki – Repo
Lavonen – Niemi – Antila
Hietala – Viinamäki
Salmela – Koskinen – Lehtonen
Hakanpää

Saari
Veikkola

Kuvat Harri Hedman

 

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »