Tänään paikallispelin huumaa

26.01.2018

pyymaki2.jpg

Pyryllä on edessään tänä viikonloppuna kaksi kotiottelua, ja ensimmäinen niistä on perjantaina, kun Koovee saapuu Nokialle. Kyseessä on tietenkin paikalliskamppailu, josta ei tunnetta ole ikinä puuttunut. Pyry on tällä hetkellä sarjataulukossa toisena 69 pisteellä, kahden pisteen päässä sarjaa johtavasta Huntersista. Koovee on sarjataulukon kuudes 60 pisteellä, ja yhden ottelun enemmän pelanneena kuin Hunters ja Pyry. Nokialla pelattava ottelu on päivän ainoa ottelu Suomi-sarjan ylemmässä jatkosarjassa.

Pyry ja Koovee ovat kohdanneet toisensa lukuisia kertoja vuosien varrella otteluissa, joista ei draamaa ole puuttunut. On nähty viime hetken tasoituksia, jatkoaikavoittoa, voittomaalikisoja, murskavoittoja ja kaikkea mitä jääkiekko-ottelussa vain voikaan tapahtua. Tämän kauden alkusarjassa joukkueet kohtasivat kahdesti viime vuoden puolella. Ensin Nokialla Pyry vei ottelun nimiinsä maalein 8-2, ja Koovee vei myös kotiottelunsa nimiinsä voittomaalikilpailun jälkeen maalein 4-3.

Pyry aloitti ylemmän jatkosarjan vahvasti viime viikonloppuna, kun se kävi Porvoossa ottamassa Huntersista komean voiton maalein 1-6. Kooveen ylempi jatkosarja alkoi varsinaisen peliajan tappiolla Hokille Kajaanissa, ja voittomaalikilpailutappiolla JHT:lle Kalajoella. Kooveen kokoonpanossa on tänään jopa kahdeksan Pyryssäkin pelannutta pelaajaa, mukaan lukien viime kaudet Pyryssä vaikuttaneet Antti Hilden ja Mika Niemi.

Pyryn parhaana pistemiehenä ylemmässä jatkosarjassa otteluun lähtee Roope Repo, hänen kirjattuaan Porvoossa kolme syöttöpistettä. Kooveen pistepörssin kärkisijaa ennen illan ottelua jakavat niin ikään Pyrystä tutut Henri Sandvik ja Kalle Niemenmaa sekä Koovee-ikoni Janne Anttila kahdella tehopisteellä. Pyryn maalilla aloittava Mikael Saari ei ole vielä ylemmässä jatkosarjassa pelannut, mutta torjui kiekkoja alkusarjassa 93.56% tarkkuudella. Kooveen maaliin suulla olevan Tomi Ristelin prosentti jatkosarjan kahdesta ottelusta on 93.18.

Ottelun teemana on myös Pyryn kasvatin ja pelivuosiensa viimeiset kolme kautta Pyryn kapteenina olleen Jarkko Pyymäen uran kunnioitus. Ennen ottelua Pyymäkeä kunnioitetaan alkuseremoniassa, joten kannattaa saapua ajoissa paikalle. Ottelu alkaa klo 19.00, ja on nähtävissä tuttuun tyyliin myös Fanseat Go- palvelussa Lasse Toivan selostamana. Ennen ottelua Saara Airaksisen vieraana ennakkostudiossa on illan tähti Jarkko Pyymäki. Ennakkostudio alkaa klo 18.25.

Pyryn kokoonpano on kokenut muutoksia viime näkemästä. Mikko Komulainen on loukkaantumisen vuoksi sivussa kokoonpanosta, mutta paluun tekevät kapteeni Topi Salmela ja Miika Viinamäki, joka pääsee puolustajan roolista pitkästä aikaa taas omalle paikalleen keskushyökkääjäksi. Myös maalivahti Ville Nieminen tekee paluun loukkaantumisen jäljiltä, ja on ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukana Pyryn kokoonpanossa. Nieminen korvaa luukulla Tomi Raution, joka on lainalla Liiga-joukkue KooKoon sotisovassa.

Alla on Pyryn kokoonpano illan otteluun:

Saloranta – Ojanen – Selimgerei

Laitila – Kauppinen

Olkinuora – Rämö – Simontaival

Korkeamäki – Repo

Lavonen – Niemi – Antila

Koskelo – Hietala

Salmela – Viinamäki – Lehtonen 

Saari
Nieminen

Kuva Harri Hedman

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »