Tärkeitä pisteitä vielä jaossa

13.01.2018

_C3A6835.jpg

Pyryn alkusarjan viimeiset ottelut pelataan länsirannikolla, ja tänään lauantaina Pyry vierailee Uusikaarlepyyssä sarjanousija Muik Hockeyn vieraana. Kotijoukkue on jämähtänyt sarjataulukossa viimeiseksi heidän kerättyään tähän mennessä vasta 4 pistettä. Vierailija Pyry sen sijaan on mukana sarjan kärkikahinoissa ollen kolmantena, kuusi pistettä koko sarjaa johtavasta Huntersista.

Nokialaiset ovat paikkansa ylemmässä jatkosarjassa jo varmistaneet, joten panoksena on pisteiden kerryttäminen jatkosarjaa varten, sekä voittokantaan palaaminen keskiviikkona Huntersille kärsityn kotitappion jälkeen. Muik Hockey tulee lähtemään alempaan jatkosarjaan sarjan viimeiseltä sijalta, sillä edellä oleva VG-62 on karannut jo 16 pisteen päähän, kun kaksi ottelua on vielä pelaamatta.

Uusikaarlepyyläiset ovat kerryttäneet pistesaldoaan tällä kaudella kahdessa kotiottelussaan. Heidän kauden ainoa voittonsa onkin tällä hetkellä sarjassa toisena olevasta JHT:stä lokakuussa. Yksi piste tuli lisää jatkoaikatappiosta Riemulle. Uusikaarlepyy ei kuitenkaan ole helppo paikka, ja sen saivat JHT:n lisäksi todeta muun muassa niukasti siellä voittaneet Hokki, FPS ja Koovee, joten Pyrylläkään ei ole yhtään varaa lähteä otteluun puolivaloilla.

Pyry ja Muik Hockey ovat kohdanneet jo kerran tällä kaudella, ja silloin Nokialla vierailijat pitivät pitkään Pyryä ahtaalla, mutta taipuivat lopulta 8-4-lukemin. Muik Hockeyn joukkueesta löytyy myös sellainen erikoisuus, että päävalmentaja Andre Smulter toimii pelaajavalmentajana, ja tänäänkin hän hyppää kaukaloon joukkueensa kakkoskentän keskushyökkääjänä. 38-vuotiaalta Smulterilta löytyy myös paljon kokemusta Mestiksestä sekä ulkomaiden kaukaloista. 

_C3A6872.jpg

Ennen alkusarjan viimeisiä otteluita Pyryn hyökkääjä Waltteri Selimgerei on tarttunut tiukasti kiinni joukkueen sisäisen pistepörssin voittoon 32 tehopisteellään. Muik Hockeyn paras tehoilija on ollut Niko Roukala, hänen tehtyään 22 tehopistettä. Muik Hockeyn maalilla tänään aloittava Elias Lindvall on torjunut kiekkoja 86.72% tarkkuudella, kun taas Pyryn tolppien välissä seisovan Tomi Raution prosentti on 92.02.

Pyry esiintyy Uusikaarlepyyssä seuraavanlaisella kokoonpanolla:

Selimgerei – Ojanen – Saloranta

Viinamäki – Laitila

Olkinuora – Rämö – Simontaival

Korkeamäki – Repo

Painilainen – Niemi – Antila

Koskelo – Hietala

Salmela – Komulainen – Lehtonen

Hakanpää
 

Rautio

Saari

Kuvat Harri Hedman

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »