Pohjoisen miehet haastamaan Pyryä

06.01.2018

saloranta2.jpg
Pitkään loukkaantuneena ollut Ville Saloranta palaa tänään kaukaloon

Pyryn Suomi-sarjan alkulohkon toiseksi viimeinen kotipeli pelataan tänään lauantaina, kun vastaan luistelee AIK/Laser HT. Jaossa on todella tärkeitä pisteitä, sillä Pyry pyrkii varmistamaan paikkansa ylemmässä jatkosarjassa ja AIK/Laser HT puolestaan kyttää hyvissä asemissa kahta viimeistä pudotuspelipaikkaa. Joukkue on jo varmasti alemmassa jatkosarjassa.

AIK/Laser HT tulee otteluun kahden ottelun tappioputkessa hävittyään viime kierroksilla sekä FPS:lle että Haukoille. Pyry on puolestaan yhdeksän ottelun pisteputkessa, peleistä on voitettu seitsemän ja hävitty kaksi voittomaalikilpailuissa.

Pyryn kokoonpanossa nähdään uutta verta, kun pitkään sivussa olleet Ville Saloranta ja Joni Laitila tekevät paluun. Lisäksi uusi hyökkääjähankinta Vili-Jesper Koivula istutetaan nelosketjun oikeaan laitaan.

Ottelu alkaa Nokian jäähallissa kello 18.00 ja näkyy myös Fanseat Gossa. Lähetystä viimeksi riivanneet ongelmat on saatu nyt selätettyä uuden lähettimen myötä. Ottelun selostaa tuttuun tapaan Lasse Toiva ja Saara Airaksisen vieraana ennakkostudiossa on huippunyrkkeilijä Mira Potkonen. Ennakkostudio alkaa kello 17.25 ja pelilähetys kello 17.50. Alla on illan Pyry-kokoonpano.

Selimgerei-Ojanen-Saloranta
Laitila-Kauppinen

Olkinuora-Rämö-Simontaival
Korkeamäki-Repo

Painilainen-Niemi-Antila
Koskelo-Viinamäki

Lehtonen-Komulainen-Koivula
Hietala

Rautio
Saari

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »