Pyry lähti riemukkaasti tauolle

18.12.2017

simontaival_n.jpg
Matias Simontaival aloitti maalikarkelot

Pyry sai syyskauden viimeisessä pelissään vastaansa Haukat. Vahvan alun jälkeen peli alkoi sulaa Pyryn käsiin, mutta joukkueen vahva rutiinitaso piti pisteet kotona loppulukemin 8-3 (3-1, 2-0, 3-2). Pyryn tehomiehinä kunnostautuivat Juuso Rämö ja Roope Repo tehoillaan 1+2.

Hurja alku

Pyry aloitti ottelun räväkästi ja iski reilussa seitsemässä minuutissa kolme maalia, joista keskimmäisen ylivoimalla. Maalareina toimivat Matias Simontaival, Waltteri Selimgerei ja Alex Olkinuora. Näiden jälkeen Haukat oli pakotettu ottamaan aikalisä.

Heti aikalisän jälkeen Pyry joutui alivoimalle ja vieraat kavensivat Olavi Tihveräisen osumalla. Loppuerä sujui tasaisemmissa merkeissä, mutta ilman lisämaaleja.

Tasainen erä - Pyry teki maalit

komulainen_n.jpg
Kiekko jälleen maalissa

Toisen erän alku oli tiukkaa kiekkoilua ja lisätilastomerkintöjä saatiin odottaa aina jälkimmäiselle puoliskolle saakka. Erän 14. minuutilla Mikko Komulainen lisäsi kotijohdon kolmeen maaliin.

Tämän jälkeen Pyry selvitti yhden alivoiman ja rankaisi vähän ajan päästä omasta erikoistilanteestaan Aleksi Niemen osumalla. Täten päätöserään mentiin neljän maalin kotijohdossa.

Päätöserässä mätettiin maaleja urakalla

niemi2_n.jpg
Aleksi Niemi onnistui "maalaamaan" kahdesti

Haukat painoi kolmannessa erässä alkuun lujaa päälle ja Pyry turvautuikin aikalisään jo erän kolmannella minuutilla. Muutaman minuutin päästä kotijoukkue joutui alivoimalle ja nopeasti sen päätyttyä Haukat kavensi tilanteeksi 5-2 Tihreväisen illan toisella osumalla. Pyry kuittasi tilanteen vain 26 sekuntia myöhemmin Niemen illan toisella osumalla.

Reilun kahden minuutin päästä nähtiin illan suurin hässäkkä. Ensin vieraiden Lari Arima kolasi Pyryn maalivahdin Tomi Raution maalin takana ja päätuomari Jussi Pesonen nosti kätensä siirretyn rangaistuksen merkiksi.

Vihellyksen tultua Lari Arimaa lähdettiin saattamaan kohti jäähyaitiota. Tällöin kuitenkin kotijoukkueen Topi Salmela ja vieraiden Riku Arima hiiltyivät toisiinsa ja alkoivat mätkiä toisiaan keskialueella. Myös Lari Arima yritti liittyä mukaan nyrkkihippasiin, ja linjatuomari Rami Ruohosella oli täysi työ tunkea mies jäähyaitioon. Lopulta sekä Salmela että Riku Arima ajettiin ulos.

tuomari_n.jpg
Jääkiekko on taitolaji - tuomareillakin

Haukat joutui hetken kuluttua jo kahden miehen alivoimalle ja näiden jäähyjen aikana Pyry löi viimeisen naulan arkkuun. Ensin osui Repo kahden miehen ylivoimalla ja hetken päästä Rämö yhden miehen ylivoimalla. Haukat otti vielä yhden jäähyn ja rankaisi sillä kertaa itse alivoimalla, kun Nikolas Ulessin laukaus pomppi onnekkaasti sisään. Myös Pyry selvitti yhden alivoiman erän lopussa.

Loppulukemat 8-3 tarkoittivat pisteiden jäämistä Nokialle ja Pyryn asetelmien vahvistamista kolmannella sijalla. Pyry siirtyi ottelun myötä joulutauolle. Joukkueen pelit jatkuvat 6.1.2018, kun AIK/Laser HT saapuu vierailulle Nokialle.

Kuvat Harri Hedman

Lisää kuvia täällä.

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »