Tuplaviikonloppu päättyi kotivoittoon

05.11.2017

maalinteko-on-kivaa.jpg


Pyry paketoi sunnuntaina kahden pelin viikonloppunsa kotivoitolla Naantalin VG-62:sta. Kotijoukkue käänsi ottelun hankalan ensimmäisen erän jälkeen voitokseen maalein 4–2. Pyryn tehokkaimpina pelaajina häärivät Teppo Antila (2+1) ja Waltteri Selimgerei (0+3).

Ensimmäisessä erässä yllättävä takaisku

Ottelun alku oli Pyryn hallintaa, mutta maaliteossa onnistui ensimmäisenä vierasjoukkue VG-62. Kun noin puolet erästä oli pelattu, naantalilaiset pääsivät vaarattoman näköiseen hyökkäykseen, jonka päätteeksi Ville Raittion korkea roikkunosto lipui Pyry-vahti Tomi Raution selän taakse.

Erikoisen tilanteen jälkeen Pyry pääsi kuitenkin nopeasti kuittaamaan pelin tasoihin. Vain reilu minuutti ottelun avausosumasta Antila viimeisteli nokialaisten ensimmäisen maalin osumalla pomppivaan kiekkoon. Syöttöpisteet kirjattiin Selimgereille ja Matias Hakanpäälle.

Erikoistilanteiden sävyttämä toinen erä

Ensimmäisen erätauon jälkeen päätuomarin pilli alkoi soida ahkerasti ja kummallekin joukkueelle tuomittiin jäähyjä toisensa jälkeen. Pyry käytti lopulta ylivoimamahdollisuutensa paremmin hyväkseen. VG-62:n erän kolmannen jäähyn aikana Tino Kauppinen pääsi laittamaan kiekon maalin edestä sisään Antilan ja Selimgerein syötöistä.

Hetkeä myöhemmin kotijoukkue onnistui siirretyn rangaistuksen aikana, kun Matias Simontaival sai kiekon Jani Lehtoselta maalin takatolpalle ja viimeisteli lukemiksi 3–1.

Erän lopulla VG-62 sai vielä mahdollisuuden kavennukseen, kun Kauppinen rikkoi rangaistuslaukauksen arvoisesti. Rautio torjui kuitenkin patjallaan Otto Lehtosen yrityksen.

Ylivoima toimi taas

Kolmannen erän alussa VG-62 onnistui vielä nousemaan maalin päähän Teemu Salosen maalilla, mutta maalin jälkeen ottelu oli Pyryn hallintaa loppuun asti. Vain hetki naantalilaisten kavennuksen jälkeen Pyry pääsi yrittämään maalia ylivoimalla ja onnistuikin jälleen. Oskari Ojanen ja Selimgerei syöttelivät vetopaikan alivoimanelikon keskellä odottaneelle Teppo Antilalle, eikä tämä paikasta erehtynyt.

Pelin loppu oli jälleen rikkonainen, kun molempien joukkueiden pelaajia istui kuluttamassa jäähypenkkiä. Lisäosumia ei kuitenkaan enää nähty ja Pyry nappasi täyden pistepotin.

Rautio torjui Pyryn maalilla sunnuntain ottelussa yhteensä 20 kertaa ja kollega Joonas Kautto vierasjoukkueen maalinsuulla 33 kertaa.

WhatsApp_Image_2017-11-05_at_21.00.55.jpeg
Veljeskunta ja Pyry-Karhu olivat mukana  syksyn ensimmäisessä Lasten Sunnuntaissa

Seuraavaksi Pyryllä on jälleen edessään tuplaviikonloppu. Lauantaina 11.11. pelataan kauden toinen paikallisottelu Koovee–Pyry Hakametsässä ja sunnuntaina 12.11. Pyryn vieraaksi Nokialle saapuu Muik Hockey. Sunnuntain kotiottelu alkaa kello 16 ja silloin vietetään jälleen Lasten Sunnuntaita.

Harri Hedmanin kuvia ottelusta löytyy täältä.

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »