Voitokas ilta Jyväskylässä

11.10.2017

Pyry matkasi Jyväskylään, jossa nokialaisia isännöi Liikunnan Riemu. Ottelussa molemmilla joukkueilla oli hetkensä, mutta lopputulos oli lopulta tyly Pyryn voittaessa 2-9.  Pyryltä tehopisteitä onnistui tekemään useampikin pelaaja, ja suurimpina tehoilijoina kunnostautuivat Joni Lavonen tehoin 2+2, Aleksi Niemi ja Juho Painilainen 1+3, Peteris Pujats 2+0 ja Miika Viinamäki sekä Roope Repo 0+2. Tomi Rautio torjui maalillaan 36 kertaa.

 

Riemu aloitti pelin terävämmin

Ensimmäinen erä alkoi Riemun painostaessa ja ylivoimalle päästessään tolpatkin kilahtelivat. Pyry kuitenkin pääsi iskemään kuin varkain. Ylivoimalla Lavonen ohitti puolustajan näyttävällä harhautuksella ja iski kiekon maalin perukoille. Syöttäjinä avausmaaliin toimivat Painilainen ja Jesse Koskelo.

Maali vapautti Pyryn peliä ja ote kääntyi vieraille. Lukuisien paikkojen jälkeen maaliverkot taas heiluivat kolme minuuttia ennen erätaukoa. Painilainen kääntää maalin takaa Niemelle maalin eteen, jolla on helppo työ iskeä kiekko maaliin ohi hölmistyneen maalivahti Henri Tikkasen.

Vielä 22 sekuntia ennen summeria Pyry lisää johtoaan Tino Kauppisen lavasta. Syötöt tähän maaliin kirjattiin Lavoselle ja Joni Laitilalle. Molemmilla joukkueilla oli erässä painostusjaksoja ja siitä kielivät myös torjunnat, Tikkanen 14 torjuntaa ja Rautio 11 torjuntaa.

 

Ratkaisun makua toisessa erässä

Pyryn erä alkoi taas vaikeasti, Riemun hallitessa peliä oikeastaan koko ensimmäisen puolikkaan erästä. Riemu ei kuitenkaan saanut kiekkoa maaliin, vaikka ylivoimaakin heille tarjottiin.

Ja vanha jääkiekkosanonta ”jos et itse tee, niin kaveri tulee ja tekee” piti taas kutinsa. Pyry karkasi ylivoimahyökkäykseen, ja Pujatsin laukaus painui vastustamattomasti verkkoon. Syöttäjinä toimivat Viinamäki ja Repo.

Pian Pyryn 0-4-maalin jälkeen hallin vähäisen yleisömäärän seuraksi alkoi virtaamaan Riemu-kannattajia vieressä päättyneestä futsal-ottelusta ja tunnelma ”Hippoksella” parani kummasti.

Molemmille joukkueille tarjoutui erän lopulla ylivoimamahdollisuus, ja Pyry omansa käytti. Lavonen iski kiekon takakulmilta tyhjänä ammottavaan maaliin Niemen ja Viinamäen syötöistä. Pyry ei kuitenkaan ollut hereillä siinä kuuluisassa maalin jälkeisessä vaihdossa ja Riemun Iiro Junnila rusikoi maalin edestä kavennusmaalin.

Näin ollen erätauolle lähdettiin tilanteesta 1-5. Maalivahtien torjunnat olivat kääntyneet toisessa erässä, Tikkasen napatessa 11 laukausta ja Raution 13.

 

Riemun vahvat eränalut eivät riittäneet

Kolmas erä alkoi identtisesti kuin kaksi edellistäkin Riemun hallitessa. Tällä kertaa Riemu kuitenkin onnistui myös maalinteossa, Niko Huovilan iskiessä 2-5-kavennuksen.

Riemu jatkoi painostamistaan kannattajiensa edessä, mutta painostus ei tuottanut tulosta, Pyryn mennessä 2-6-johtoon. Ensin Pyry epäonnistui maalin teossa kolmella yhtä vastaan hyökkäyksestä, mutta pian sen jälkeen puolustajanuorukainen Rudolf Orjo karkasi läpiajoon ja iski kiekon päättäväisesti maaliin. Maalin syöttivät Niemi ja Lavonen ja kyseessä oli Orjon ensimmäinen maali miesten peleistä.

Pyry tulitti vielä erän loppuun kolme maalia nopeaan tahtiin. Ensin Simontaival onnistui maalinteossa Painilaisen ja Revon syötöistä ja heti perään Painilainen oli hereillä oman laukauksensa paluukiekossa. Painilaisen maalin syöttäjäksi merkattiin Niemi. Vielä kolme minuuttia ennen loppua Pyry onnistui myös alivoimalla, Pujatsin laukoessa illan toisen maalinsa.

Lisämaaleja ei enää nähty, joten ottelu päättyi Pyryn 2-9-voittoon. Kolmannessa erässä Tikkanen keräsi maalillaan 16 torjuntaa ja Rautio 12.

Seuraavan kerran pelataan ensi lauantaina paikallispelin merkeissä, kun Koovee saapuu Nokialle. Ottelu alkaa klo. 17.00, Tervetuloa!

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »