High1 sai tuta Pyryn voiman

20.08.2017

Pyryn ensimmäiseen kotiharjoitusotteluun vieraaksi saapunut High1 sai todeta isäntänsä paremmakseen lukemin 5-3. Altavastaajana otteluun lähtenyt Pyry onnistui latomaan taululle jo 5-0 lukemat, mutta vieraat kuroivat eron vielä kahteen maaliin. Suurinta päänvaivaa vastustajalle tuottivat Aleksi Niemi (2+0), Jesse Koskelo (1+1) ja Matias Simontaival (0+2).

Ensimmäisessä erässä Pyry aloitti vyörynsä

Pyry aloitti ottelun vahvasti luoden heti vaarallisia tilanteita vieraiden maalille. Ensimmäistä maaliakaan ei kauaa tarvinnut odottaa, tarkalleen ottaen minuutti ja 18 sekuntia. Joni Laitila ja Simontaival toimittivat kiekon maalin eteen Niemelle, ja tämä ohjasi kiekon maalin perukoille. Pyry jatkoi vahvaa menoaan, eikä High1 oikein vielä saanut pelistään kiinni.

Loppuerää kohden vieraatkin saivat luotua painetta Tomi Raution maalille, mutta kiekko ei löytänyt tietään maaliin asti. Molemmilla joukkueilla oli hetkensä avauserässä ja tasaisuudesta kertovat myös torjunnat, Rautio 13 torjuntaa ja Park Sung-Je 12 torjuntaa.

Toinen erä oli Pyryn

Toinen erä alkoi Pyryltä yhtä vahvasti kuin ensimmäinenkin, kun kiekko iskettiin maaliin vain minuutin pelin jälkeen. Tällä kertaa Mikko Komulainen oli mailansa kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan ohjaten Laitilan laukauksen maaliin. Myös Simontaipaleelle tähänkin maaliin syöttöpiste.

Pian maalin jälkeen tunteet kuumenivat huolella ja jäähyjä jaeltiin puolin ja toisin. Pyryltä pikkukakkosta istumaan pääsi Tino Kauppinen ja High1:lta Jeffrey Dimmin kahta kahden minuutin jäähyä ja yhden kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Pyry käytti hyväksi tämän ylivoiman, kun Niemi rusikoi aivan maalin vierestä kiekon reppuun. Tähän maaliin syöttöpiste merkattiin Koskelolle.

Seuraavia tilastomerkintöjä saatiin odottaa lähes 10 minuuttia, kunnes High1:n käytti liikaa pelaajia kentällä, ja tämä kostautui. Kapteenina toimineen Topi Salmelan laukaus yllätti Parkin täysin ja Pyry siirtyi 4-0-johtoon. Syöttäjinä tähän maaliin toimivat Jani Lehtonen ja Juha Korkeamäki. Pyry iski toistamiseen vain minuuttia myöhemmin, kun Koskelo vei isännät jo viiden maalin johtoon. Eemeli Sormunen ja Juho Painilainen saivat tähän syöttöpisteet.

Seuraavaksi oli Pyryn vuoro istua jäähyllä. Ylivoimalla High1 sai kuparisensa rikki joukkueen kapteeni Michael Swiftin sivaltaessa kiekon aivan yläkulmaan ohi Raution. Vielä erän viimeisellä minuutilla Pyry sai ylivoimamahdollisuuden, mutta se jäi tällä kertaa käyttämättä. Torjuntojen valossa Pyry hallitsi tätä erää, kun Rautio torjui 6 kertaa ja Park 16 kertaa.

Vieraat virittelivät loppukiriä viimeisessä erässä

High1 päätti vaihtaa maalivahtia erätauolla ja maalille luisteli Han Jac-Ik. Pyry ei saanut mitään aikaan ylivoiman rippeillään erän alussa ja pian olikin itse alivoimalla. Kapteeni Swift petasi Liiga-kaukaloistakin tutulle Troy Milamille vetopaikan ja tämä pommitti joukkueellensa pelin toisen maalin.

Kolmannessa erässä ei enää nähty Pyryltä aivan samanlaista hyökkäyspeliä kuin kahdessa ensimmäisessä, mutta silti Han oli työllistetty maalillaan 10 torjunnan verran. Rautio torjui 11 kertaa,mutta joutui kerran antautumaan, kun kolme ja puoli minuuttia ennen loppusummeria Kwan Tac-An pääsi iskemään karat sisään.

High1 haki vielä lisämaaleja ottamalla maalivahdinkin pois maaliltaan, mutta niitä ei nähty, joten Pyry voitti ottelun ansaitusti lukemin 5-3.

Ottelu oli Pyryltä hyvä ja energinen ensiesiintyminen kotiyleisön edessä tällä kaudella. Yleisöä olikin paikalla varsin mukavasti 320 henkilöä. Seuraavan kerran Pyry on tulessa pelien merkeissä ensi perjantaina, kun Heinolan Peliitat saapuu Nokialle Suomen Cup -otteluun. Tervetuloa!

28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
24.03.2024Kaksi jatkoerävoittoa toi Pyrylle mestaruuden
23.03.2024Taistelu mestaruudesta jatkuu tänään Lempäälässä
22.03.2024Taisto mestaruudesta jatkuu tänään Nokialla
21.03.2024Pyry taisteli sarjan tasoihin
20.03.2024Tänään taistelu jatkuu Lempäälässä
19.03.2024LeKi vei ensimmäisen taiston
18.03.2024Finaalit käyntiin
15.03.2024Kotkan hurmos ei Pyryä pelottanut! Nokialaiset toista kertaa peräkkäin finaaleihin

Siirry arkistoon »