Nuorten miesten näytön paikka Virossa

20.04.2017

Pyry lähti Viron-pelimatkalleen 18 pelaajan voimin. Mukana on niin vanhoja tuttuja naamoja kuin uusia näyttöjä antavia pelaajiakin. Mukana on myös kaksi venäläistä ulkomaalaisvahvistusta.

Päävalmentaja Sami Karppinen toteaa, että pelimatka on hieno paikka päästä saamaan ensikäden kokemusta sekä uusista että vanhoista tuttavuuksista.

- Tämä on puhtaasti kartoitustapahtuma. Pelaajat ovat antamassa näyttöjä ja sen jälkeen katsotaan ja lyödään tilanne pöydälle. Tässä on mukava balanssi. Viimekautisen pelaajamme tietävät pelitapamme ja pystyvät auttamaan uusia kavereita.

Pyryn kokoonpano on pääosin hyvin nuori. Moni pelaa Viro-otteluissa ensimmäisiä miesten otteluitaan. Laatua löytyy silti koko kokoonpanon leveydeltä.

- Puolet kokoonpanosta on vielä tällä kaudella vähintään A-juniori-ikäisiä, olemme liikkeellä nuorella nipulla. Jokaisella pelaajalla on kuitenkin realistinen mahdollisuus ottaa paikka joukkueestamme ja sen takia heitä on otettukin reissuun mukaan. Olemme heistä alustavasti kiinnostuneita ja nyt nähdään, mihin pojat pystyvät.

- Nuoren pelaajan kohdalla puhutaan siitä, miten hän reagoi painetiloihin. Tässähän sitä painetilaa tulee, kun mennään ulkomaille pelaamaan maajoukkuetta vastaan, päävalmentaja Karppinen toteaa.

Pyry on pyörittänyt uuden kauden harjoituksia jo huhtikuun alusta alkaen. Nyt matkan alla saatiin kasaan mukaan lähtevä kokoonpano, jonka kanssa käytiin läpi pelisuunnitelmat ja -tavat.

- Olemme pitäneet kahden päivän intensiivileirin, olemme pelitavalliset asiat käyneet kaksissa harjoituksissa. Siinä on aika kova tietopankki ja siinäkin katsotaan, miten pelaaja oppii lyhyellä varoajalla näitä asioita. Sekin kertoo valmentajalle viestiä siitä, millainen pelaajatyyppi tässä on käsissä. Jos hän ottaa onkeensa, niin siitä tietää, että on sellainen pelaajatyyppi, jota etsitään, päävalmentaja Karppinen päättää.

Maalivahdit:

Kalle Hokkanen
Manu Lähteenmäki

Puolustajat:

Mikke Levo
Juha Korkeamäki
Roope Repo
Matias Hakanpää
Niki Raiskio

Hyökkääjät:

Teppo Antila
Oskari Ojanen
Elias Elomaa
Juho Painilainen
Eemeli Sormunen
Erik Ahopelto
Oskari Kuivila
Kristian Kause
Teemu Koski
Nikita Ljubinitski
Danil Galimullin

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »