Suunnanmuutoksen paikka

28.10.2016

Pyry matkustaa perjantaina Kaarinaan HCIK:n vastustajaksi. Joukkueet ovat Suomi-sarjassa peräkkäisillä sijoilla kahdeksan ja yhdeksän, joten tärkeitä pisteitä on taas jaossa. Pyryn matka sarjakärki Ketterään on venähtänyt jo kymmeneen pisteeseen, joten nyt olisi tarjolla hyvä paikka kirimiseen.

Pyryllä on allaan kahden ottelun tappioputki. Kumpikin tappio tuli vielä päävastustajiin kuuluvia Ketterää ja KHT:tä vastaan, joten kirittävää on. Yhteensä 11 kertaa kahdessa ottelussa soinut oma maaliverkko pitää saada tilkittyä.

- Oman pään pelaaminen pitää saada paremmaksi, verkko on heilunut liikaa omassa päässä. Pitäisi saada taas takaisin tiivistä viisikkopelaamista omasta päästä ja sitä kautta pääsisi hyökkäämään kontrolloidusti. Ei meillä hyökkäyspelaamisessa ole ongelmia, kyllä me maaleja teemme, Pyryn päävalmentaja Sami Karppinen toteaa.

Pyry kohtaa HCIK-pelin jälkeen tällä viikolla vielä D-Kiekon kotonaan lauantaina. Joukkueen mielessä ei siinnä kuin yksi asia.

- Emme mieti mitään muuta kuin voittamista, Karppinen toteaa lopuksi.

Alla on illan kokoonpano. Ottelu alkaa Kaarinan jäähallissa kello 18.30.

Hildén-Niemi-Heikkinen
Levo-Korkeamäki

Lehtonen-Ojanen-Pesonen
Hakanpää-Linnemäki

Pyymäki-Viinamäki-Leino
Repo-Jokela

Salmela-Rautakorpi-Sormunen

Hokkanen
Taponen

11.04.2024U20-joukkueen valmennustiimi muodostumassa, avoimet jäät ensi viikolla
09.04.2024Mestaruuskausi on takana päin
05.04.2024Kairataanko tänään voitto?
03.04.2024Tänään taas Kajaanissa
02.04.2024Pettymyksien pääsiäinen - Hokki hiljensi Nokian jäähallin
01.04.2024Tänään taistellaan kotona
30.03.2024Karsinnat avattiin tappiolla
30.03.2024Mestis-karsinnat käyntiin tänään Kajaanissa
28.03.2024Pyryn kausi jatkuu Mestis-karsinnoissa - "Meillä on täydet mahdollisuudet"
28.03.2024Pääsyliput Mestis-karsinnoissa

Siirry arkistoon »